Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2014.

Kukkia + huiveja = kukkahuiveja

Kuva
Kukkahuiviprojekti sai alkunsa siitä, kun joulun alla olimme vanhemman tyttären kanssa etsimässä kaverille synttärilahjaa. Yhdessä kaupassa hän keksi, että ostetaan kaverille tuubihuivi, koska sellaisia kaverilla on. Jos olisi tullut mieleen vähän aikaisemmin kun edellisenä iltana, olisin ehtinyt itsekkin sellaisen tehdä.... Vaan eipä se ollut tyttärellekään mieleen aiemmin tullut. Kannattaisiko joskus tehdä noita lahjahankintoja vähän aikaisemmin....?
Siinä samassa Neiti sitten kertoi, että hänkin haluaisi tuubihuivin. En ole sellaista suuremmin edes ajatellut, kun ei ole asiasta ollut puhetta. Ei kertaakaan ole maininnut, että sellaisen haluaisi eikä muutenkaan juuri huiveja käytä.
Ajatus jäi kuitenkin itämään, ja päätin tehdä neidille sellaisen joululahjaksi. Paksu lanka, paksut puikot ja nopeasti valmista. Nälkä kasvoi syödessä ja johan tuli mieleen että pitäähän nuoremmallekin neidille tehdä samanlainen, ettei tule paha mieli. Laskeskelin päiviä (eikun öitä) jouluun, että ehtiik…

Kirjoneuletta pohkeenmitalla

Kuva
Käsittämätöntä, mutta kerrankin olen ollut hyvin kaukokatseinen. Aloitin heinäkuussa tarvittavat kirjoneulesukat syyskuussa. Siis edellisenä vuonna :-) Kaiken huippuna sukat olivat valmiit jo tammikuussa. Ja blogiin pääsevät heti helmikuussa!

Joskus aikaisemminkin on tullut mainittua lasten tanhuharrastuksesta. Sen myötä lähdemme ensi kesänä reissulle Islantiin. Jännittävä ja odotettu matka kerrassaan. Tapahtuma vaatii myös uudet esiintymisasut - eikä pelkästään siitä syystä, että edelliset on jo kolme vuotta vanhat ja kaikki pituusvarat on jo otettu käyttöön!
Kirjoneulesukkiin tämä alustus liittyy siten, että totta kai vanhemmillakin pitää olla teemaan liittyviä varustuksia. Itselleni olen jo aiemmin ommellut feresin tyyppisen mekon ja paidan sekä miehelleni liivin. Nyt miehen haave on saada polvihousut ja niiden seuraksi tietysti pitkät villasukat.
Aloitin tietenkin helpommasta eli sukista. Mallin piti olla jotain perinteisen näköistä. Apu löytyi Suomalaisesta sukkakirjasta ja kirj…