Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Kietaisuhame

Kuva
Vihdoinkin sain kuvautettua viime talven projektin, puolihameen.

Ihastuin malliin, jonka löysin ystäväni lehdestä. Ensimmäinen ihastus oli tietenkin väri, joka oli "juuri mun" väri. Tykästyin myös tweed-tyyppiseen pintaan. Huomasin, että ohjeessakin oli käytetty kahta eri lankaa ja päätin kokeilla, miltä näyttäisi yhdistelmä yksiväristä Maijaa ja pätkävärjättyä, ohutta sukkalankaa Salidaa. Värissä 34 oli juuri sama violetti kuin Maijan 292. Koetilkusta tuli varsin onnistunut ja ostin lankoja lisää. 


Pientä fiksailua ja uudestaanlaskemista tein, mutta sitten totesin, että hameen etuosa menee niin paljon päällekäin, ettei pieni heitto tunnu missään.  Mukavaa oli tietenkin myös se, että koko kappale tehtiin kerralla, ja jos pieniä muutoksia matkan varrella tulikin tehtyä, ei tarvinnut muistaa samaa jossain toisessa kappaleessa. 
Hame valmistuikin varsin vauhdikkaasti viimeistelyä vaille. Etureunan hapsut tuottivat lähes ylipääsemättömän ongelman. Ohjeessa oli oikein kuvakin, mu…

Takkiin sopiva huivi ja huiviin sopiva pipo

Kuva
Sain jo palautetta, että pitäisi päivitellä blogia useammin.
Valmiita töitä olisi esiteltävänä, mutta näin talviaikaan on haastavaa saada otettua mitenkään järkeviä kuvia muuten kuin päiväsaikaan. Se, että useampi henkilö olisi kotona valoisaan aikaan edes viikonloppuna on harrastusten ja töiden yhdistelmänä aikamoista sattuman kauppaa. Töiden esittely ilman kuvia taas tuntuu aika tyhmältä.
Nyt saatiin muutama kuva otettua, lisää enempiin ei riittänyt seuralaisen kärsivällisyys.

Joulunjälkeisistä alennusmyynneistä ostettiin pojalle villakangastakki. Hieno, uusi takki vaati tietenkin hienon uuden huivinkin. Mikä tahansa fleece-huivi ei käy takin kaveriksi. Vaatimuksia oli pilvin pimein: ei liian paksu, ei liian kuuma, ei liian leveä eikä liian pitkä, "ei mitään ihmeellistä", musta.
Eipä siinä sitten muuta kuin langan hankintaan! Päädyimme ohueen "vauvalankaan", 100% merinovillaan. Värin sain hilattua grafiitinharmaaseen vakuuttamalla, ettei kova musta sovi takin ka…