28.12.2013

Mekko & Mara

Hyvää loppuvuotta kaikille!

Perinteitä noudattaen joululahjat unohtuivat kuvata ennen paketoimista, niinpä hetken joudutte vielä odottelemaan ennen paljastuksia. Onneksi joulusiivouksen yhteydessä kameran laturi löytyi, joten pääsen esittelemään jo loppukesällä valmistuneet mekon sekä Mara-huivin.

Mekko oli työn alla reippaasti toista vuotta. Eikä tähän ole laskettu aikaa siitä, kun langat ostin.... Mekonhan piti olla lomareissutyö kesälle 2011, mutta sitten innostuikin sukista ja mekkon teko siirtyi seuraavalle kesälle. Jonkun verran työ edistyikin, mutta jostain syystä erityisen hitaasti ja nihkeästi.

Viime keväänä kaivoin vihdoin mekonteelmyksen esiin ja aloin urakalla tikutella. Tällä kertaa se tuntuikin valmistuvan reippaaseen tahtiin vaikka muutakin välillä tein.

Lopputuloksena on varsin mukava ja käyttökelpoinen mekko. Pelkäsin, että kutitaisi niin, ettei pystyisi pitämään kuin paidan kanssa, mutta hyvin menee ilmankin.



Lanka: Gjestal Frost sinikirjava (107) sekä tuntematon ohut valkoinen sukkalanka
Puikot: 3,0
Koko: S-M
Langanmenekki: 365 g


Haasteelliseksi alun teki (jälleen kerran) Neulojan lyhyys. Mittailin kovasti helmaa ja päädyin siihen, että paras pituus tulisi pienimmän koon puolihameen silmukkamäärällä. Puolihameessa on kuitenkin lyhennettyjä kerroksia vähemmän kuin mekossa, joten fiksailin vähän niitäkin, että sain helmaa liehuvammaksi.

Kun hahmotin missä kohtaa kerrokset lyhenivät, missä pitenivät ja missä vaiheessa piti tehdä kokopituisia kerroksia, niin homma alkoi luistaa. 

Helman leveyden suhteen ei ollut ongelmia, helppohan poikittain neulottua alaosaa on sovitella ympärilleen.  Tässä vaiheessa siirryttiin sujuvasti isompaan kokoon. Ohjeen silmukkamäärä tuntui sopivalta, mutta kun olin tehnyt kavennukset ja piti siirtyä kaarrokkeeseen tuli taas ongelmia. 

Mitä ilmeisemmin ei suinkaan ollut tarkoitus, että tuo yksivärisellä tehty kaistale ala- ja yläosan välissä olisi "vyötärökaitale" kuten luulin. Sen pitikin olla heti rintojen alapuolella, mikä ei ainakaan ohjeen kuvasta käynyt ilmi. Jottei mekko olisi ollut mallia Mini, jouduin tekemään LISÄÄ pituutta ennen kaarroketta. 

Jälkikäteen Ravelrystä kuvia katsoneena huomaan, että kyläl se kaitale useimmilla aika korkealla on....



Viime talvena näin eräällä tutulla ihanasti takin alla istuvan huivin, joka paljastui Maraksi. Pitkään mietin mistä langasta sen tekisin. Mielessä pyöri Varjosta käyttämättä jäänyt lanka, mutta 100 g sitä ei koko huiviin riitä ja kaveria kaipailin. 

Lopulta päädyn lankakopasta löytyneeseen alpakkaan. Valkoinen sopii hyvin sekä sinisen kanssa että punaisen villakangastakin kauluksesta kurkistelemaan.





Malli: Mara
Lanka: Hjertegarn Exclusive Alpaca (2100) ja 
Madelinetosh Tosh Merino Light (Wellwater)
Puikot: 4,0 (?)
Langanmenekki: 200 g
 (edit: vaihdettu kuva hieman mukattuun, jossa värit hieman paremmat)

Onneksi Ravelrystä löytyi paaaaljon hyviä parannusvinkkejä vinkkejä ohjeeseen. Nappailin käyttöön useammankin. Paras oli ehdottomasti se, että alkuosaan (minulla valkoisella) kuluu noin puolet lankamaarästä ja jousitinosaan toinen puoli. Lisäykset lopetin jousitinosassa.

Merkillistä kyllä pehmeänä pidetty alpakka vähän tuntuu kutittelevan kaulaa. Ehkäpä Mara kaipaisi huuhteluainekylpyä? 

Ja tässä vielä kuva, jossa sininen väri on paremmin kohdillaan.