12.6.2009

The Kakku

Tässä Virallinen Versio syntymäpäiväkakkusta!





Pientä viilausta tehtiin koeversioon verrattuna. Päälliseen tuli kahta väriä, Hello Kitty on erikseen tehty valkoisella vaaleanpunaisen päälle. Erottuu paremmin ja tuli vähän kolmiulotteisuutta mukaan.

Täytteenä on tuoreita mansikoita ja vispikermaa sekä kinuskikastiketta. Ei löytynyt sitä vispattavaa kinuskikastiketta. Onko sen valmistus lopetettu? Mansikkakastiketta kyllä oli... Reunoilla on Creme Vanillaa. Se on meidän vakkari, kun sen pystyy vatkaamaan tarpeeksi kovaksi, eikä tarvitse pelätä kermaksi menemistä.

Tuskaista leikattavaa on, mutta terävällä veitsellä onnistuu kyllä.

Kakku teki kauppansa, kuten muukin tarjoilu. Vieraat istuivat herkkujen ääressä pienen iäisyyden ja ajattelin jo, että muu ohjelma taisi olla turhaa. Lopulta alkoi näyttää siltä, että kaikki olivat syöneet itsensä palloiksi, mutta pois eivät osanneet lähteä. Silloin sanoin, että ei tarvitse syödä enempää, jos ei jaksa. Sen jälkeen vieraat aika vikkelästi poistuivat pöydästä. Taisivat olla niin hyvin kasvatettuja, että meinasivat että pöytä pitää syödä tyhjäksi ennen kuin voi lähteä!

Vieraat olivat tyytyväisiä ja hyvin käyttäytyviä. Mitään riehumista ei missään vaiheessa ollut ja omaa vuoroa osattiin odottaa kuin tulevien koululaisten kuuluukin - pääosin vieraat olivat eskarikavereita, joku vasta eskariin menevä ja yksi jo ekaluokan käynyt.

Vaikka juhlat sujuivat keskiviikkona mukavasti, olin eilen ihan puhki. En jaksanut tehdä oikein mitään, edes kunnolla kutimukseen tarttua. Tänään olisi tarkoitus vihdoinkin saada nuoremman neidin kesämekko valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti