Bloggaus on viime aikoina hyytynyt pieneen teknissen ongelmaan: useammastakin työstä on kuvia otettu oikein kameralla, vaan nytpä on kamerasta akku loppu ja virtajohto kadoksissa! USB ei lataa kameraa ja virtaa tarvitaan kuvien siirtämiseen.
Saattekin tyytyä huonoihin kamerakännykkäkuviin seuraavista tuotoksista.
Kaikki muut projektit joutuivat odotuskoppaan kun lasten harrasteryhmälle tuli villasukkatilaus: Pitäisi saada 79 paria aikuisten villasukkia valmiiksi marraskuun loppuun mennessä. Sukat menevät eräälle firmalle joka jakaa ne sidosryhmilleen viinipullon kera joululahjoina. Tilaus vahvistui marraskuun alussa ja alkoi vaikuttaa aika epätoivoiselta. Varsinkin kun ensin oli puhetta noin 60 parista.
Neulojiakin tuntui alkuun olevan vähän nihkeän puoleisesti ja lupauksia tuli parista tai muutamasta. Onhan niinkin, ettei kaikilla puikot suihdi yhtä tiheään tahtiin ja joillakin on muutakin elämää kuin neulominen..... Onneksi löytyi vanhempien lisäksi myös muutama innokas mummi ja anoppi, jotka ehtivät käyttää eläkepäiviään hyvään tarkoitukseen lastenlasten hyväksi. Niinpä onnistuimme keräämään tarvittavan sukkamäärän jo hyvissä ajoin ennen marraskuun loppua ja vieläpä tuli ylimääräisiäkin pareja, joita myymme joulumyyjäisissä. (Niin, neulotuista pareista lupasi yritys maksaa mielestämme ihan kohtuullisen korvauksen.)
Omista jämälangoista ja muutamasta ei-jämästäkin ehdin tehdä neljä paria sukkia ennen kuin määrä saatiin täyteen. Olin suunnitellut vielä parit sukat näiden lisäkisi, mutta koska ei ollut enää "pakko" tehdä jatkoin omia jouluprojekteja, joskos ne ehtisivät kuitenkin valmiiksi asti ennen h-hetkeä.
Malli: perinteinen villasukka, ranskalainen kantapää
Lanka: Raggegarn, 7 veljestä, Janne
Puikot: 3,5
Koko: puna-ruskeat 38-39, muut 42-43
Langanmenekki: yht. 460 g
Raidoittaminen ei ole oikein meikäläisen hommaa. Onkohan ennenkin tullut valitettua, että toiset osaavat tehdä kivoja ja tasapainoisia raidotuksia ja omat on.... No tällaisia. Ei auta, vaikka kuinka kuvia katselisi, muilla on aina kivempia. Näillä mennään, toivotaan saajien tykkäävän ja arvostavan!
Hienoa, että yritys halusi antaa sukkia joululahjoina. Aikamoinen määrä vaan pungertaa tuollainen määrä lyhyessä ajassa. Onneksi saitte hyvinkin tehtyä riittävän määrän ja kiva kun yritys vielä maksoi kohtuullisesti niistä. hyvää mieltä siis monelle taholle.
VastaaPoista