Edellistalvena mies sanoi että haluaisi villapaidan (!). Sellaisen vähän paremman, jota voisi käyttää kyläillessä. Eipä pieni pyyntö. Mietinnän ja pohdinnan päätteeksi päädyimme Lattice Knit Sweateriin. Ohje löytyi Cascade Yarnsin kotisivuilta ilmaiseksi.
Vaikka alkuperäinen ohje on naisten malli, niin kokoja löytyy isoihinkin malleihin ja palmikkokuvio sopii yhtä hyvin miehillekin. Sen verran kuviota muutin, että helmineule tuli eri kohtiin salmiakkikuvion sisällä.
Ongelma oli, että ohje oli vain kirjoitettuna. Palmikkoneule ilman kaaviota aiheutti siinä määrin harmaita hiuksia, että kaivoin nettiä kunnes löysin ohjelman, jolla sain kuvion piirretyksi. Silloinen läppäri päätti hajota, joten en osaa enää sanoa mistä ohjelmasta oli kyse. Joku sellainen, jossa kuviot olivat fontteina. Ilmainen sekin. Ei kovin helppo ainakaan ensikertalaisen käyttää, mutta toimi tarpeeseen. Onneksi olin printannut kuvion ennen läppärin hajoamista!
Nyt kun etsin ohjetta uudestaan Cascaden sivuilta, niin huomasin ohjeen kohdalla lukevan "new" ja todella, ohjeeseen on lisätty myös kaaviot palmikoista!
Lanka: Hjertegarn Lima (710)
Puikot: 4,0
Langanmenekki: 830 g
Koko: 49" (+lisää pituutta)
Väri oli todella hankala kuvata. Oikeasti väri on tumman viinin punainen, joka on meleerattu melkein mustan kanssa.
Pituutta paitaan piti tietysti lisätä runsaasti, mutta se ei ollut mikään ongelma. Hihan pituus oli. Vaikka olin laskenut lisäysten kohdat uusiksi ja verrannut jo olemassa oleviin paitoihin pituutta ja leveyttä, niin pieleen meni. Puolen välin paikkeilla tajusin, että hihasta on tulossa ihan liian leveä kädentiehen verrattuna. Siinä vaoiheessa kutsui jäähypenkki. Kesäkin oli tulossa, eikä paksua villapaitaa kesällä tarvita.....
Jäähyllä hihat pysyivätkin aina alkusyksyyn asti. Silloin kaivoin työn esiin ja tein uudet mittaukset ja laskelmat.
Uudestaan paita meinasi joutua jäähylle kun olin jo kasaamisvaiheessa. Huomasin, että etukappaleessa oli neljä kerrosta vähemmän kuin takakappaleessa. Kuvio reunassa on neljän silmukan korinpohjaa. Vaikka olin laskenut kerrokset moneen kertaan, silti oli vähemmän. En viitsinyt enää purkaakaan kun kauluskin oli jo tehtynä. Vähän jouduin syöttämään kerroksia, onneksi ei juurikaan valmiissa työssä näy, jos ei osaa katsoa!
Hieman epäonninen paita valmistui viime syyskuussa. Sopivasti ennen syksyn kylmiä. Nyt mies on sitten pitänyt sitä töissä koko syksyn ja alkutalven, vaikka kyläilypaitana piti olla. Mutta enjän raaski kieltää paitaa pitämästäkään!
Erinomaisen hieno villapaita! Sitkeytesi palkittiin ja ole iloinen, että mies pitää sitä alvariinsa. Kannustais tekemään toisen - siis sen kyläilypuseron;)
VastaaPoista