16.12.2010

Pikkutöitä

Hiljakseen on töitä valmistunut. Joululahjojen ohella vähän näytettävääkin.
Pieniä juttuja. Kuten kännykkäpusseja koulun joulumyyjäisiin. Kavereita näille viimevuotisille, mitä niistä vielä jäljellä oli. Kovin montaa en ehtinyt niitä tehdä. Muistaakseni viitisen kappaletta tuli aikaiseksi. Kuvat jäi ottamatta, kun viimetipassa langat vielä päättelin ja toimitin koululle. Myymään en ehtinyt, joten en tiedä mitä jäi yli. Pyysin erästä toista äitiä ottamaan loput talteen. 

Oikeasti on valmistunut myös Baktus-huivi. Taisin aloittaa jo viime talvena joskus. Lankana Kunstgarn. Kerin langan kahtia tein vuorotellen molemmista kaksi kerrosta. Aika hyvin sattoi värit menemään ja se kohta jossa on punasta osui melkein keskelle. Punnitsin huivia vähän väliä, että saisin mahdollisimman pitkän ja langan käytettyä. Eipä kovin suuria jämäkeriä jäänytkään!



Malli: Baktus
Lanka: Hjertegarnin Kunstgarn, väri 05
Puikot: 3,0
Langanmenekki: 100 g


Langankäytöllisesti huivi onnistui siis mainiosti. Myös raidoitus meni kivan symmetrisesti molempiin päihin. Huivista tosin tuli paljon himmeämpi väritykseltään kuin olisin halunnut ja miltä kerä näytti.  Olisi sittenkin kannattanut ottaa se kirkkaampi väri! Kuvassa näyttää siltä että keskipunaisen vieressä molemmilla puolilla on pelkkää liilaa, oikeasti siinä välissä on punaista kassa. Raidotus ei pääse kuvassa edukseen.

Neulejälki on ehkä vähän turhan tiukkaa, olisi kannattanut ottaa vaikka 3,25 tai 3,5 puikot. Huivista tuli myös mielestäni keskeltä liian leveä ja pituudesta vähän lyhyt. Että näin. Olisi pitänyt tehdä varmaankin keskellä tehdä tasaleveä osuus. 

Joululahjat ovat jo melkein valmiina. Nyt olen jo aloittanut myös uutta työtä, joka ei todellakaan ehdi jouluksi, eikä ole tarkoituskaan. Mutta sitä voi tehdä kun muu kotiväki on paikalla ja hereillä!

2 kommenttia:

  1. Olisimme toivomassa teitä pienimuotoiseen yhteistyöhön kanssamme käsitöiden ja neulomisen tiimoilta. Voitteko lähettää meille sähköpostiosoitteenne, niin kerromme lisää: luonnossanet@gmail.com

    Laita myös viestiisi blogisi nimi sekä www-osoitteesi. Suuri kiitos jo etukäteen vastauksestanne!

    VastaaPoista
  2. Kaunis tuo Baktus-huivi.
    Mulla ne ainakin venyvät aika hyvin kun ovat ainaoikein-neuletta.
    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista