Bambulangasta on tullut neulottua yhtä jos toistakin. Jostain syystä itselle ei ole kesäpaitaa siitä tehtynä, vaikka jo useampana kesänä olen sitä miettinyt.
Alkukesästä sitten Blend Bamboohon tuli uusi, ihana tumman viininpunainen sävy. Siitä piti ehdottomasti saada kesäpaita.
Mallia etsiskelin pitkään ja hartaasti. Selasin kaikki jemmassa olevat lehdet ja tietenkin Ravelryn läpikotaisin. Mikään ei kuitenkaan tuntunut juuri siltä mallilta jonka haluaisin tehdä. Kunnes sitten juuri ennen kesälomani alkua ilmeistyi uusi Moda ja - tadaa - sieltä löyty malli, joka oli täydellinen. Ei ihan sileää neuletta, mutta ei liian pitsistäkään. Ei ihan yksivärinen, mutta ei liian kirjavakaan.
Lomallahan on aikaa kutoa.... Bambu on mukavaa kutoa vaikka lämpimämpänäkin kesäpäivänä, koska se ei hiosta. Ihan kesäloman aikana en neuletta saanut valmiiksi, mutta ehti kuitenkin vielä näihin kesäisiin päiviin, joita on riittänyt!
Kuvaaminen tuntuu aina unohtuvan kun paita on päällä ja/tai kuvausavustaja paikalla. Joudutte nyt tyytymään epäonnistuneeseen otokseen. Värit ovat vallankin vääristyneet. Punainen on siis tumman viininpunainen. Raidoitus on harmaata ja vaaleanpunaista.
Malli: Moda 5/2013, ohje nro 13
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo, viininpun. (4677),
harmaa (1361) ja v.pun. (4951)
Puikot 3,0
Langanmenekki: 255 g
Koko: M
Hihojen pyöriössä piti olla varaa olkapäälle tulevaan rypytykseen. Kuten kuvasta näkyy, rypytystä ei tullut. Ihan hyvä vaan, en niin rypytyksestä olisi välittänytkään. Hiha tehtiin puolisuunnikkaana, eli alareunaan ei tullut lainkaan suoraa osuutta, vaan kavennukset joka toisella kerroksella aloitettiin heti alusta.Kun hiha oli halutun mittainen loput silmukat pääteltiin. Ensin ajattelin, että voisin ommella hihaa alareunoista yhteen vähän pitemmän matkaa kuin ohjeessa, jolloin rypytystä ei tulisi. Kun sovitin hihaa paikoilleen, huomasin, että itse asiassa alareunaa piti ommella vähemmän, että sain sen yleensä riittämään koko koloonsa.
Mitä ilmeisemmin kerrostiheys ei ollut ihan sama kuin ohjeessa, vaikka leveyden puolesta silmukkamäärä olikin sopiva.
Pusero on muuten onnistunut, mutta kaula-aukko edestä lerpattaa hieman.
Ehkä viritän siihen ohuen kuminauhan.
Mutta: Ah, ihana kesäpaita!
Kaunis ja soma kesäpaita.
VastaaPoistapirteä paita!
VastaaPoista