Syksy tulla pukkaa päälle. Siispä on hyvä olla uusi, mukava paita puettavaksi ylle.
Koska kesän lomapäivät menivät pääosin kylmässä ja sateessa, niin ei lainkaan haitannut, että puikoilla oli villaista neuletta. Tai no, puoliksi villaista. Lankana oli Woolcott, jossa on puolet (55%) villaa, puolet (45%) puuvillaa. Mukavan pehmeä lanka, joka ei tunnu liian kuumalta.
Pidempiaikaisena haaveena on ollut tehdä paita tai takki ylhäältä alas, istutetuilla hihoilla ja yhtenä kappaleena. Aikaa on kulunut sopivaa ohjetta etsiessä. Ohjeen piti olla tiheydeltään sama kuin langassakin, koska en pelkästään lukemalla hahmottanut ideaa, joten en tiennyt miten muuttaa ohjetta tarvittaessa. Halusin myös kohtuullisen yksinkertaisen mallin.
Lopulta päädyin My Favorite Color -ohjeeseen. Siinä tiheys täsmäsi riittävällä tarkkuudella, vain yhden silmukan heitto suositukseen, eikä siinä ollut mitään ylimääräisiä krumeluureja. Tässä vaiheessa olin myös päätynyt siihen, että takkimalli olisi kivempi.
Kesäloma oli oikea hetki aloittaa pientä pähkäilyä vaativa malli ja uuden tekniikan opettelu.
Hirveä vaiva ohjeen etsinnässä ja teenkö taaskaan juuri ohjeen mukaan.... No enpä tietenkään. Tykästyin viimeksi sukkia tehdessäni Hederan pitsikuvioon, ja halusin sen paidan etumukseen ainaoikein-kaitaleen tilalle. Myös selkäosan tein sileänä, eikä sivuihinkaan tullut ainaoikeaa.
Takkia tehdessäni koulusin lähes kaikki keskustelut ja vinkit, joita Susie Myers:n kehittelemässä "contiguous sleeve" -metodista oli kirjoitettu. Siksi tein Susien ohjeen mukaan pienen muutoksen myös hihan alkamiskohtaan.
Ohje oli selkeä, ja pystyin etenemään sen avulla vaivattomasti, vaikka malli olikin ihan uutta minulle. Tietysti kaikki kolutut keskustelut ja kuvat auttoivat asiaa. Lopulta taisin vielä rinnan kohdalla tehdä vähän enemmän lisäyksiä kuin ohjeessa. Siinä vaiheessa oli jo selvää mitä piti tehdä ja mihin mikäkin lisäys vaikutti.
Ainoastaan silmukkamerkkien määrä ja siirtely amerikkalaisissa ohjeissa jaksaa hämmästyttää. Tähänkin malliin tarvittiin kahdeksan silmukkamerkkiä! Allun sekoilun jälkeen totesin, että oikeastaan olkapäille tarvitaan yksi molempiin (jos sitäkään, "sauma" alkaa näkyä nopeasti. Hihan alkaessa tarvitaan ehkä neljä merkkiä, mutta siinäkin lisäykset tulevat aina samoihin kohtiin, joten ainakin kokonut neuloja oppii nopeasti oikeat kohdat.

Malli-idea: My Favorite Color
Lanka: Hjertegarn Woolcott (4567)
Puikot: 4,0
Koko: M
Hihat jätin tarkoituksella 3/4 pituisiksi, ne sopivat lyhyeen ja niukkaan takkiin. Sopivat napitkin löytyivät vihdoinkin ja sain viimeistelyn tehtyä. Mitään saumojahan takissa ei ole, langanpäiden päättelyt ja nappien ompelu, olivat ainoat viimeistelyt.
Oikeasti kainaloiden alla ei ole tuollaisia ryppyjä. Kiireinen kuvaaja häipyi maisemista, sillä aikaa kun katselin kamerasta kuvien onnistumista...
Olen tosi tyytyväinen takkiin, varmasti tulee käyttöön, kelitkin alkavat olla kohta sopivia.
Lankaa ostin 500 g ja se onkin niin riittoisaa, että vielä on reilut neljä kerää jäljellä (vaikka paino oli tasan 300g). Harmi, että langan valmistus on lopetettu, siitä olisi voinut useammankin paidan tehdä. Vaan mitä tekisinkään lopuista 200g:sta....

Tosi kaunis takki!
VastaaPoistaMua kans välillä huvittaa nuo amerikkalaiset ohjeet, paljon silmukkamerkkejä ja niiden jatkuvaa siirtelyä.. ihan niin kuin ois vaarana että joku neuloisi merkin neuleeseen kiinni jollei sitä erikseen käsketä siirtämään ;D