Jostain kumman syystä lapset kasvavat edelleen hurjaa tahtia, eikä neljä vuotta vanhat paidat tahdo mahtua päälle. (Ei edes sille nuoremmalle!)
Vähän sain vihjailua, että uusi, lyhythihainen neulepaita kevääksi olisi kiva juttu.
Ohjeeksi valikoitui Cookie A:n Katarina Rib, jota olen katsellut sillä silmällä, että voisipa tuonkin tehdä. Omalle vartalolle tuo ribbineule ei ehkä ole kaikkeiin imartelevimpia, mutta hentoiselle teinille, se sopii vallan mainiosti.
Langaksi valikoitui ihanan pehmeä, mutta toivottavasti ei ihan liian kuuma Hjertegarnin Merino Cotton, jossa on puolet puuvillaa, puolet merinovillaa.
Alku oli yllättävän vaikea. Ensin pääntie oli liian avara ja päädyin purkamaan työn ja aloittamaan alusta. Vähensin aloitussilmukkamäärää 100 silmukkaan. Aluksi tein 2 o 2 n joustinta ja lisäsin 10 s neljän kerroksen päästä ja toiset 10 silmukkaa seuraavien neljän kerroksen jälkeen. Sitten vielä kaksi kerrosta ja vasta sen jälkeen siirryin ohjeeseen.
Toinen ongelmakohta oli saada "siirtyvän" osan kohdalle lisäykset kääntymään oikeaan suuntaan. Vaikka periaatteessa olisi voinut tehdä ihan niin kuin ohjeessa sanottiin, niin pitihän pilkunviilaajan päästä säätämään. En ihan hahmottanut olivatko lisätyt silmukat menossa jatkossa mihin suuntaan ja miten päin niiden halusin olevan. Muutaman yrityksen jälkeen alkoi tulla mieleistä jälkeä. Asiaa vaikeutti se, että osassa valmiissa töissä näytti kaitale kaartuvan eri suuntaan kuin toisissa!
Malli: Katrina Rib for Haiti
Lanka: Hjertegarn Merino Cotton (9235)
Puikot: 3,25
Langanmenekki: 300 g
Koko: S/M
Paidasta tuli pidempi kuin ohjeessa, kokeiltiin päälle ja todettiin, että nyt on hyvä. Siirtyvän osan annoin mennä niin pitkälle, että kohtasi "sivusauman".
Pienet hihat olivat myöskin toivelistalla. Lopusta langasta tein looppaamalla hihoja niin pitälle kuin lankaa riitti.
Heti pääsi käyttöön ja taidetaan tykätä. Molemmat.
Tosi kiva malli ja istuu teinille kuin valettu, niinhän se onkin mittojen mukaan.
VastaaPoistaLankakin on varmasti hyvä tähän tarkoitukseen.
Touhukasta toukokuuta!