21.9.2009

Puoli-Jalmarit

Näistä Jalmareista tuli vain puolikkaat. Huomasin vasta kun ensimmäinen sukka oli valmis, että Katiija ohjeessa olikin joustinta jalkapöydän päällä varpaisiin asti. Piirsin nopsasti ainoastaan vinoon menevien silmukoiden kaavion paperille, enkä sen enempää paneutunut ohjeeseen koska halusin kiireellä työn mukaan automatkalle.
Kun pääsin kantapään osasin kuvion ulkoa, eikä tullut mieleen enää siinä vaiheessa ohjetta tarkastella. Eli lopputuloksena Jalmareista vaan puolikkaat!

Muutenkin tuli vähän erilaiset: lankana 7-veikkaa ja koko 36, joten silmukoita oli aika paljon vähemmän kuin alkuperäisohjeessa. Vinoresoriin meni koko puikollinen silmukoita!

Kuva on epätarkka, mutta ainoa, jossa värit on edes suunnilleen sinnepäin.




Malli: Jalmarit
Lanka: 7 veljestä (160)
Puikot: 3,75
Koko: 36
Langanmenekki: 88 g


Sitä kummasti uppoaa grammoja näihin 7 veikoista tehtyihin sukkiin paljon enemmän kuin noista ohuemmista tehtyihin. (Olihan ne edellliset tietysti aika paljon pienemmän kokoisetkin...) Ja valmista tulee nopeampaan tahtiinkin. Meidän perheessä ollaan kuitenkin sen verran kuumaverisiä, ettei edes villasukkien tarvitse olla noin paksusta langasta tehtyjä. Tämäkin pari menee Serkkupoikien tarpeisiin.


2 kommenttia:

  1. Siis ihana versio Jalmareista. Taidan itsekkin tuota kokeilla :D

    VastaaPoista
  2. Aika hauskat nuo puolijalmarit. Minusta ne kyllä on kolmenvartin jalmarit, kun varsi on sekä resoria, että vinoresoria ja terässä on vinoresoria, niin eihän siitä puutu kuin terän resori. :)

    VastaaPoista