18.1.2011

Välipäivänäpertelyä

Välipäivinä riittii aikaa jopa neuloskella. Muttei enää blogata....
Mies sai kaipaamansa sukat ihan muutamassa päivässä. Tavalliset raidalliset perussukat. Ranskalaisella kantapäällä. Sen olen huomannut toimivan parhaiten meidän perheen jalkavissa koivissa. Kohta osaan tehdä sen jo ilman ohjettakin :-) Toistaiseksi pitää aina kaivaa ohje jostain. Onneksi netistä ja Ullasta löytyy!



Lanka: Gjestal Janne (427,413 ja 434)
Puikot: 3,5
Koko: 43
Langanmenekki: 125 g

Jälki oli jonkin verran tiivimpää kuin paidassa . Tosin puikkokokokin tipahti 4,5:sta 3,5. Ja jälkimmäinen vielä sileänä ympyränä. Tykkään kyllä että tämä jälkimmäinen on parempi.

Kuvasta näkyykin, että värinvaihtokohta ei ole ihan keskellä jalkapohjaa. Kun kohta on tuossa kantalapun loppumiskohdassa, niin ei tarvinnut katkaista lankoja kantapään kohdalla. (Ja taas säästyi neljä pääteltävää langanpäätä!) Ajattelin myös, että ei ehkä painaisi niin ikävästi jalkaan. Ihan pätevä ratkaisu tuntuu oleva, käytän varmaan toistekin.

Toinen sukkapari olikin jonkun verran pienempää kokoa. Keväällä syntynyneelle pikkusukulaiselle tein silloin jakun.. Jokin aika sitten tyttö oli meillä kylässä ja vielä mahtui takki päälle. Jalassa olivat isosiskolle aikaisemmin tekemäni sukat. Ne alkoivat olla jo liian pienet ja ajattelin, että koska takkilankaa on vielä jäljellä, voisi niistä tehdä samaa sarjaa sukatkin. Projekti vähän viivästyi, mutta nyt vihdoinkin sain sukat tehtyä.




Malli: Nancy Bush, Baby Bootkin (kirjasta Knitting Vintage Socks)
Lanka: Nalle (vaal. pun.) ja Nalle Color (873?)
Puikot: 2,5
Koko: n. 1 v.

Tällä kertaa en oikeastaan muunnellut ohjetta lainkaan. Muutama silmukka enemmän kavennettuna takaosasta, että tuli sopiva 2o, 2 n -takaresori. Vaihtelu 2 ja 1 silmukan välillä resorissa ei toimi - aina joutuu purkamaan kun ei saa rytmistä kiinni.
Sukat olivat jalkaterästä oikein sopivan kokoiset (pienellä kasvunvaralla) ja varressa on tilaa sen verran, että mahtuu vaikka college-housujen päälle. Mutta ei ne sukkistenkaan päällä nilkkoihin tipu. 

Jakku mahtuu vieläkin pienen päälle. Leveyttä on tarpeeksi ja pituuskin riittää. Paitsi hihoissa. Lupasin vielä tehdä hihoihin pienet jatko-osat. Jokunen kerros ainaoikeaa hihansuuhun ja jakku mahtuu vielä loppukevään ja ehkä alkukesänkin viileät illat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti