Kuukausi on taas vierähtänyt lähes huomaamatta. Valmista ei juurikaan ole tullut, muutama vanha työ etenee hitaasti, mutta jouluhommiakin on jo tarvinnut aloitella.
Suurin syy on nypläyskurssi jonka aloitin syksyllä työväenopistossa. Nypläys on kivaa, mutta (ainakin toistaiseksi) perin hidasta puuhaa, jota ei todellakaan voi tehdä samalla kun katsoo telkkaria. Toistaiseksi työt ovat lähinnä hajoittelu-tasoa, joten vielä en niitä blogissa esittele. Ehkä myöhemmin sitten....
Bambujakku valmistui jo aikoja sitten, mutta bloggaaminen vaan on jäänyt. Jakun teon aloitin jo joskus keväällä. Tein ensin etukappaleet ja ne tulikin aika äkkiä. Takakappaleessa kesti vähän kauemmin ja vielä hihatkin. Reunuksien teko olikin tämän tekeleen kompastuskivi ja jumituskohta. Vaan valmistuipa lopulta.
Malli: Moda 2/2009, malli 33
(tai Sirdar 9134)
Lanka: Hjertegarn Bommix bamboo (5244) ja
Sirdar Crofter Dk (0046)
Puikot: 3,5
Koko: M
Langanmenekki: 555 g
Ohjeessa koko jakku oli tehty Crofter DK:sta, mutta koostumus 60% akryyliä, 25 % puuvillaa ja 15 % villaa ei oikein innostanut tekemään siitä koko jakkua. Bambulanka oli tiheydeltään sama, vaikka metrejä on huomattavasti vähemmän. 50g / 105 m ~ 170 m. Kivasti löytyi vielä värit, jotka sopivat varsin täydellisesti yhteen.
Vähän jakku näyttää kuvassa roikkuvalta. Hihoistakin tuli ylipitkät, vaikka jo lyhensin jo niitä. Jälkikäteen arvioiden johtuu varmaan siitä, että bambu tosiaan on aika paljon painavampaa kuin akryyli, niin että olkapäät ja sitä myöden hihat valuvta alemmas. Että ehkä ei ollutkaan paras mahdollinen langanvaihto.
Joka tapauksessa jakku on kiva pitää yllä, mielyttävä tuntuinen. Ja aika paljon olen sitä jo käyttänytikin, kaikesta huolimatta.
Onpa kaunis jakku. Bambu on varmaan miellyttävää pitää. Minä olen tehnyt bambusta sukkia, mutta ne vähän lörpsähtää käytössä. Tosin pesussa taas menenvät kuosiinsa.
VastaaPoistaheihei, pitäähän sitä esitellä *harjoittelutasonkin* nypläyksiä, ja keskeneräisiäkin :)
VastaaPoista