Uuden vuoden kunniaksi sain vihdoinkin korjattua blogin taustan, joka muutosten myötä meni "rikki". Kiitokset Elegialle, jolta nappasin karkkikuvat. Säätöä riitti enemmän kuin ajattelinkaan, mutta valmista tuli.
Loput joululahjat ovat jääneet bloggaamatta, joten pieni raportti niistäkin.
Nämä eivät mene ihan rätti-osastolle, lähelle kylläkin. Tein kaikille omille lapsille ja vielä kummipojallekin huovutetut istuinalustat. Ajatuksena on, että kun lapsukaiset lähtevät talvella luistelemaan, voivat he ottaa mukaansa myös alustan jolla istua. Meidän lähimmällä luistelukentällä on nimittäin pukukoppi mäen päällä ja sieltä pitää tulla rappuset alas, joten lapset mielellään vaihtavat luistimet ulkona alhaalla. Tähän asti alustoina on käytetty muovisia mainosläpysköitä. Ne vaan ovat hankalia, koska niitä ei saa mitenkään taiteltua kasaan, eivätkä ne kovin läpimiäkään ole.
Idea alustojen tekemisestä syntyi, kun näin Gjestalin kuvastossa huovutetut kukat ja aiheena oli "Tabletit tai istuinalustat". Pling - idea syntyi. Istuinalustoja oltiin vailla.
Ensin tein tytöille kukkahenkiset alustat. Ensimmäinen koekappale oli pinkkisävyinen. Lankana Vikingin Naturgarn. Kokeilu oli varsin onnistunut, lankaa tuli käytettyä aika tarkkaan 200 g eli kaksi kerää kumpaakin sävyä. Vanhempi Neiti sai vähän punaisemman version.
Kuvassa ensimmäinen huovutettuna ja toinen vertailun vuoksi ennen huovutusta. Kutistumista oli reilu neljännes alkuperäisestä.
sekä punainen (646) ja tumman punainen (654)
Pojille ei kukkia viitsinyt tehdä, joten he saivat tyytyä ihan ympyröihin.
Lanka: kaksivärinen: Viking Naturgarn vaaleansininen (625) ja tummansininen (626)
monivärinen: Sandnes Garn Fritidsgarn sininen (411), vihreät tumma (450), vaalea (415),
keskivihreä (385), vaaleansininen (461) ja ruoste (511)
Puikot: 8,0
Koko: halkaisija ennen huovutusta: vajaa 60 cm, huovutettuna 43 cm.
Langanmenekki: yht. 800 g.
Fritidsgarn on vanhaa jemma. Varmaan viisi vuotta sitten intouduin tekemään joululahjoiksi huovutettuja tossuja kaikille mahdollisille ihmisille. Miehelle ja itselle ei ehtinyt jouluksi, eikä tullut tehtyä loppujen lopuksi ollenkaan. Langoista sininen oli vielä 100 g vyyhdillä ja parissa oli vyöte mukana johon olin kirjoittanut värin (!). Loput on värien numerot arvioin Tinttarmarellin värikartan mukaan. Varmaankaan ei ihan samat sävyt ole kyseessä, vaanvärikartat ovat muuttuneet. Nykyäänhän lanka on 50 g kerillä. Kuvan perusteella kuitenkin lähimmät värit.
Fritidsarnista tuli paljon pehmeämpi huovutettuna kuin Naturgarnista. Lankakin se oli hieman ohuempaa ja selvästi kaksisäikeistä sekä kierteistä. Samoilla puikoilla silti tein ja saman kokoisenkin - huovutustuloskin oli aika lähellä samaa. Paksu tuli molemmilla langoilla. Tiedäpä, että en ainakaan lapasia ala näistä langoista huovuttaa. Varsinaiset patakintaat tulisi!
Koekäyttöönkin alustat jo pääsivät, kun vihdoin saatiin lunta tänne eteläänkin. Pulkkamäessä toimivat ainakin, vaikka oli märkää, eivät kastuneet läpi. Toivottavasti pian päästään testaamaan luistelukentälläkin.
Kiva uusi tausta. Meillä tokaluokkalainen väsäsi joululahjaksi mummolle ja kummeille tälläisiä:
VastaaPoistahttp://knittingplace.blogspot.com/2006/04/sitteunderlag-butt-cushion.html
Isoin työ oli ehkä se muotoonompelu.
Olisivat varmasti isommassa koossa kivoja istuinalustoja, mutta aika suuritöisiä...