8.2.2009

Shedir-sormikkaat

Onneksi tauti ei ollut kovin sänkyynkaatava eikä pitkäaikainen.
Otin itseäni vihdoinkin niskasta kiinni ja viimeistelin Shedir-sormikkaat nuorelle miehelle.



Malli: Palmikko Shedir-pipon mukaan Knittystä
Lanka: Flotte Socke Stretch Ringel 4-fach, väri 3022
Puikot: 2,5
Langanmenekki: 38 g


Nyt on vihdoinkin setti valmis pipon kanssa. Eihän tuo kuvio edelleenkään kovin kummoisesti näy, mutta pitihän samanlaiset saada. Tein loppukavennukset ihan omalla sovelluksella. Isommasta kuvasta saa vähän selvää.

Silmukkamääriä katselin vähän sekä Kaspaikasta että Garnstudiolta. Ja tein sitten ihan oman sovelluksen.... Synttärilahjaksi ei noista sitten ollut. Sen verran usein piti kokeilla saajan käteen, että ei ollut järkeä lahjaksi antaa. Mutta halusin sormista oikean pituiset, eikä ihan mitä sattuu. Vähän ennakkoon tuli siis käyttöön. Eihän noin ohuita sormikkaita vielä ulkona voi pitää, kauppareissulla ja muilla automatkoilla menee.

Jännää muuten, että sormikkaisiin meni lankaa hieman enemmän kuin pipoon. Hyvä pistää mieleen seuraavia projekteja varten!

Seuraavaksi käyn oman jakkuni kimppuun, yritän saada saumat ommelluksi (!) ennen tiistaita, että saan uutukaisen neuleen Jumbon tapaamiseen.

1 kommentti: