Näytetään tekstit, joissa on tunniste jotain pientä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jotain pientä. Näytä kaikki tekstit

5.9.2016

Ampparipesiä anopille

Tänä kesänä on amppareita lennellyt enemmän kuin tarpeeksi, ihan joka puolella.

Meillä mökillä on joka kesä ainakin pari pesää jostain löytynyt. Niinpä päätin tehdä muutaman valepesän jo valmiiksi kevääksi. Annoin ne anopille nimpparilahjaksi, saa hän päättää missä eniten tarvitaan. 




Lanka: Nordea Ville (812)
Koukku: 4,0
Langanmenekki: yht. n 90 g
Koko: tennispallo


Varsinaista ohjetta ei ollut, palloa yritin lähteä virkkaamaan. Ensimmäinen versio oli tummemmasta langasta ja siitä tuli turhan iso. Se ei päässyt edes kuvaan ja saa jäädä "varapalloksi", jos tarvitaan vielä useampi. Toki lankaa on vielä jäljellä, voin tehdä lisää, jos keksitään lisää paikkoja.



10.11.2014

Jalkapallolapasia

Siitä se ajatus sitten lähti....

Viime keväänä näin nuorimmaisen jalkapallokaverilla kivat, seuran väreillä raidotetut lapaset. Päätin tehdä omilleni samanlaiset tai ainakin saman tyylliset.
Ensin kuitenkin oli kummipojan nimpparit ja hän sai koeversiot: 
(Huono kuva, napattu kiireessä)




Omilleni en tietenkään ehtinyt enää keväällä lapasia tehdä, vaan projekti siirtyi syksyyn. Siinä vaiheessa kun lapaskausi alkoi, olivat meidän lapaset vielä sunnitteluasteella. Tyypillistä! Saajat olivat sitä mieltä, että koska seuran pääväri on vihreä, on myös lapasissa oltava eniten vihreää.
 
..... ja sitten mopo karkasi käsistä.... 




Lapaset on tosi nopeita kutoa, joten ajattelin, että ehdinpä tehdä vielä isänpäiväksi isälle omat lapaset. Hän on mukana joukkueen toiminnassa ja nuoremman joukkueessa valmentajana.





Malli: Peruslapanen
Lanka: Gjestal Janne (vihreä 411, musta 401 ja valk. 402)
Puikot: 3,5
Langanmenekki: yht. n. 190 g


Tytöillä on taktisesti valittu samat pelinumerot. Kädet ovat vielä hitusen eri kokoa ja etteivät lapaset menisi sekaisin, niin toisella on vihreät peukalot, toisella mustat. 

Coats -sanan asettelua mietin pitkään. En halunnut sen menevän kämmenpuolelle eikä teksti ei saanut olla liian pientä. Millään en saanut mahtumaan kun vähän eri tasoon menevillä kirjaimilla.


Yhdessä välissä virkkasin vielä uudelle joukkueen pelaajalle synttärilahjaksi kännykkäpussin - seuran väreillä tietysti! Pussiin tuli vielä kaulanauhakin, mutta unodin ottaa kuvan täysin valmiista työstä.



24.8.2014

Lisää kesätöitä

Eihän kaikki kesän aikana valmistuneet muistuneet mieleen edellistä postausta tehdessä.

Kesän kuumiksi päiviksi neuloin itselleni huivihatun. Se on malliltaan niin kätevä ja pysyy päässä vauhdikkaassakin menossa. Simukkamäärää pitää aina säätää, mutta vanhemmista huiveista mittaamalla onnistuu kätevästi. Huivihattujahan on tullut tehtyä vaikka kuinka monta.




Malli: Huivihattu (Rav.link)
Lanka: Gjestal Fön (515, 519 ja 530)
Puikot: 5,0
Langanmenekki: 65 g


Lanka on jo aikoja sitten lopetettu ja jäänyt nurkkaan pyörimään vuosiksi topin jämistä. Kuvittelin tekeväni jämistä tiskirättejä, mutta lanka on niin paksua (50g = 75 m), että ei todellakaan sovi tiskiräteiksi.


Anopilla on mökillä vanha, iso tiskinkuivausliina, jossa on mielenkiintoinen pinta. Monta kertaa olen sitä katsellut ja miettinyt miten tuollainen saadaan aikaan. Sitten ihan vahingossa törmäsin Heidin blogissa samanlaiseen pintaan nimeltään korinpohjavirkkaus. Niin olivat helteet pehmentäneet pääni, että piti ruveta uutta tekniikkaa opettelemaan, kun kuvatkin olivat vielä vasurille suunnattuja. Oikeakätisille kyllä löytyy ohjeita, esim. Garnstudion sivuilta, mutta aina se on vaikeampaa yrittää miettiä, että miten sen ohjeen nyt vasemmalle kädelle kääntäisi.




Malli: Korinpohjavirkkausta
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo (3050)
Koukku: 3,0
Langanmenekki: 50 g

Aika paksu pinnasta tulee, vaikka lanka onkin ohutta. Yhtään paksummasta langasta en lähtisi ainakaan tiskirättiä tekemään. Jonkinmoisen tiskiliinan tai käsipyyhkeen hyvinkin voisi korinpohjavirkkauksella tehdä. Isompi koukkukin olisi paikallaan, pinta saisi olla vähemmän tanakka.

5.1.2014

Joululahjoja

Vihdoinkin kuvia joululahjoista!

Päätin jo vuosi sitten, että tänä jouluna siskon lapset ovat niin isoja, että heille kannattaa tehdä lahjoiksi istuinalustat. Aloittelin tekoa jo syyskuussa, siis kerrankin ajoissa! Jokohan niitä olisi nyt tehtynä niin monta, ettei enää tarvitse. 
Siskolta  vielä puuttuu....
Tällä kertaa tein raitaan aina 4 kerrosta, mitä nyt loppupätkään piti vähän säätää, että sai langan riittämään, mutta aika pitkälti kaikki lanka tuli käytettyä.




Lanka: Hjertegarn Natur Uld 1171 ( kelt. print) ja  Gründl Filzwolle Funky 85 (kelt.) sekä
 Natur Uld 1173 (vihr. print) ja 6957 (vihr.)
Puikot: 8,0
Langanmenekki: yht. 400 g



Siskolle lahjaidea tuli ihan itsestään. Halusin kokeilla kaksipuoleista patenttineuletta. Löysin suomenkielisen ohjeen, mutta väännöstä huolimatta ohje ei auennut eikä jäljestä tullut ollenkaan sellaista kuin piti. 

Sitten bongasin, Ravelrystä - kuinkas muuten - Hosta-ohjeen. Vähän pelotti, että osaisinko sen mukaan tehdä yhtään paremmin, vielä kun on lisäyksiä ja kavennuksia ja ties mitä. Koska ohje oli julkaistu Twist Collectivessa uskoin sen kuitenkin olevan ymmärrettävä.  Kuinka ollakaan: ymmärsin englanninkielistä selitystä paremmin kuin suomenkielistä! Ohjeessa on sekä sanallinen selitys että kaaviokuva. Ensimmäistä kertaa olin iloinen, että ohje oli kirjoitettu auki. 

Väänsin alkua silmukka silmukalta ja purin ja tein uudestaan. Koko päivän ahkeroituani edessäni oli noin kymmenisen senttiä neulosta - jonka lopulta purin. Siihen mennessä olin päässyt jotenkin jyvälle siitä, mitä olin tekemässä, mutta huomasin reunasilmukan menevän välillä pieleen.  Vaikka kuinka yritin keskittyä nostamaan ensimmäisen silmukan oikeaan suuntaan oikeaan aikaan, näyttää lopputulos, että siellä täällä on tullut virheitä, eikä reuna ole tasaisen sileä, vaan siellä täällä on väärään suuntaan meneviä kierteitä. Ei tosin ihan hirveästi. Pieniä pätkiä välillä purinkin, mutta paljon alempana olevat annoin olla. 

Lisämausteena lanka oli ohuempaa kuin ohjeessa, joten jouduin lisäämään silmukoita, ettei huivista olisi tullut älyttömän kapea. 

Toinen langoista löytyikin omasta varastosta. Trekkingin XXL oli joskus tarttunut kaupasta mukaani. Ihmettelen kyllä miksi, koska eihän se ollenkaan ole minun väriseni. Kaveriksi päädyin ostamaan yksivärisen Step-langan ja yhdistelmä on mielestäni varsin sopiva. Lisäksi Trekkingin väritys on aivan ihanan syksyn lehtien värinen ja sopii täydellisesti juuri tähän huiviin.





Vaativa projekti, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen ja taas on tullut opittua monta uutta juttua!




Malli: Hosta
Lanka: Zitron Trekking XXL 495  (oranssisävyt) ja 
Austerman Step 1019 (vihreä)
Puikot: 3,0
Koko: n. 15 x 160 cm
Langanmenekki: 120 g



Äiti sai lahjaksi ihanat kissalapaset. Kun bongasin ne Twist Collectiven talven numerosta, tiesin, että ne on ihan pakko tehdä äidille.  Hetken mietin, ehdinkö tehdä lapaset, koska oli jo joulukuun alku ja muitakin jouluhommia oli tekemättä. Päätin kuitenkin, että annan sitten vaikka yhden lapasen lahjaksi ja toisen joulun jälkeen, jos ei ehdi valmiiksi.

Mallitilkkuakin piti urakalla tehdä. Lopulta päädyin 2,75 puikkoihin, jolla kooksi tuli ohjeen mukaan 8", jonka arvioin äidin käden kokoiseksi. Omat pikku kätöseni ovat pienemmät ja lapaset tuntuivat jonkun verran liian isoilta. Kyllä, ovat sopivan kokoiset äidille!

Hyvin ehtivät kuitenkin valmiiksi. Loppujen lopuksi lapset ovat aika pienet tehdä, vaikka kirjoneuletta onkin. Eikä värejäkään ollut kuin kahta kerralla. Pieniä vastoinkäymisiä matkalla (tottakai) oli, esimerkiksi se, että ensimmäisen lapasen kohdalla olin aloittanut valkoisen jälkeen tummanruskealla kun piti olla vaaleampaa. Purukuunhan meni.

Uutta oli peukalonkiila, jota en ole ennen tehnyt niin, että silmukat lisätään peukalon ulkoreunassa. 



Malli: Moggies
Lanka: Ejertegarn Exclusive Alpaca 2100 (l.valk.), 
2111 (vaal.rusk.), 2409 (t.rusk.)
Puikot: 2,75
Koko: 8"
Langanmenekki: 65 g

Ihanat lapaset ja kuulemma myös lämpöiset hienostelulapaset. Sisko ilmottautui haluamaan samanlaiset. 

 

18.5.2013

Rumia rättejä

Olen nyt kaksi vuotta katsellut äidille antamaani tiskirättiä vanhempien luona käydessäni - ja aina se on samassa paikassa nipsuista tehdyssä korissa vierashuoneessa. Jokusen kerran olen asiasta huomautellut,  kyllä sen saa käyttöönkin ottaa. Aina vastaus on sama, että rätti on niin nätti, ettei sitä raatsi käyttää! 

Päätin että saakoot äiti tänä vuonna rumia rättejä äitenpäivälahjaksi. Ainakin dominoneuleisessa rätissä onnistuin tavoitteessani. Ei kovin nätti. Haaleat värit sekoittuvat omituisesti keskenään, luonnossa ei  onneksi ehkä ihan niin pahasti kuin kuvassa.





Lanka: Hjetegarn Blend Bamboo (4950 beige, 4038 lohenpun., 7092 vihr.)
Puikot: 3,0
Langanmenekki: yht 100 g

Anoppi sai omat rättinsä jo pari viikkoa aikasemmin synttärilahjaksi. Pakkohan niitä oli tehdä, kun olin kehunut omiani.  Tuo pintaneulekuvio on mielestäni kiva. Se on molemmilta puolilta samanlainen ja helppo tehdä. Sen sijaan vaaleimmasta langasta tehty oli jotenkin todella vaikea. Jossain mätti pahasti.... ehkä siksi että mielestäni ohjeessa oli salmiakin muotoisessa kuviossa aina nurjaa. Se piti tietenkin kääntää aina oikeaksi. Yhden kerroksista tein aina väärin ja jouduin korjaamaan sen suunnilleen joka kerta. En tee toista kertaa tuota mallia! 
Se ja muutkin mallit (paitsi dominoneuleet) on  napattu The New Knitting Stitch Libary- kirjasta. Paljon en ole sitä käyttänyt, mutta aina välillä jotain ideoita hakenut.



Lanka: Hjetegarn Blend Bamboo (8029 petroli, , 709 vaal. turkoosi)
Puikot: 3,0
Langanmenekki yht. 60g

Lopuksi vielä kuva omista räteistä. Yksiväristä on käytetty jo jonkin aikaa. Dominoneuleiseen piti saada tuhottua jämiä, mutta piti siihenkin harmaa ostaa lisäksi. Loppujen lopuksi nyt taitaa olla jämiä niin paljon, että rättejä saa vielä tehdä lisääkin. Mutta ei ihan heti perään.



Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo  (4657 fuksia , 434 pinkki, 4951 vaal.pun. ja 1361 harmaa)
Puikot: 3,0
Langanmenekki: yht. 80 g

20.4.2013

Mulle kans!

Koko muulla perhellä jo on kivat istuinalustat. Lapset saivat sellaiset edellisjouluna ja mies viime jouluna. Äiti vaan on jäänyt ilman. Kun moisesta epäkohdasta huomautin kuopukselle, hän totesi, että varmaan joulupukki ajatteli että sä osaat tehdä semmosen itekin. Niinpä niin. Eipä auttanut muuta kun tehdä vielä yksi alusta. 

Ensin ajattelin, että kaivan jämien jämät ja ehkä ostan vielä jonkun kerän lisää, jos siltä näyttää. No niin, eikös vaan käynytkin niin, että ostin kokonaan ihan uudet langat, kun löytyi niin kivat värit!




Lanka: Hjertegarn Natur Uld (1820 ja 1131)
Puikot: 8,00
Langanmenekki: 200 g

Toinen langoista on siis yksivärinen ja toinen raidoittuva. Ihana!

Jännittävää oli myös huovutustulos. Lankahan on saman paksuista ja muutenkin hyvin samanoloista kierteetöntä, paksua villalankaa kuin aiemmin käytety Vikingin Naturgarn. Myös Fritidsgarn on samaa paksuutta. Ja jälleen kerran, huovutustulos oli ihan eriaista kuin ennen. Ei ihan niin tiivistä kuin miehen alustassa, ja kutistumista tapahtui paljon vähemmän. Nyt oli sentään sama pesukone. Pinta näyttää kuitenkin tiiviimmältä kuin lasten alustoissa. 
Olenkin miettinyt, että uskaltaisikohan laittaa lasten alustat uudestaan koneeseen. Mitä luulette, meneekö jo liian pieniksi?

2.1.2013

Tonttupajan tuotoksia I

Nyt kun joulu on onnellisesti ohi, voin esitellä tonttupajan tuotoksia ihan kokonaisuudessaankin.

Viimevuonnahan lapset saivat istuinalustat. Ne osottautuivat oikein käteviksi ja hyviksi. Palautetta tuli tietenkin mieheltä, joka myös olisi halunnut itselleen alustan. Siinäpä siis oiva lahjaidea! Langat poimin jämä-jämä-osastolta eli loppuja lasten alustoista. Kaikki langat taitavat olla Fritidsgarnia. Sinistä löytyi vielä kokonainen vyyhti. Punaruskeaa ei viimevuotisissa ollut ollenkaan ja vihreää oli tasan tuon verran.




Puikot olivat samat 8 mm ja koko alunperin suurempi kuin edelliset. Mutta ylläri-ylläri, lopputulos oli jopa pienempi! Venyttämällä kunnolla sain juuri ja juuri 40 cm halkaisijaksi. Hetken ihmeteltyäni tajusin, että meillehän hankittiin uusi pesukone syksyllä. Uusi kone on siis paljon tehokkaampi kuin entinen!

Poika kasvaa ja venyy pituutta joka suuntaan niin nopeasti, ettei perässä tahdo pysyä. Kaikki villasukatkin jäävät pieniksi, vaikka neuloskin jossain määrin venyy.

Cittarista bongasin 7 veljestä -lankoja hintaan 5 euroa kerä, tarjous, jota ei voinut ohittaa. Jokaiselle lapselle löytyi sopiva, mutta vasta ensimmäinen, ja akuutein, ehti valmiiksi jouluksi. 




Lanka: 7 veljestä raita 834
Puikot: 3,5
Langanmenekki: 134 g
Koko: 42


....siis taas melkein Quintessence.... kun pääsin ensimmäistä kertaa kohtaan, jossa piti tehdä nurjat kerrokset, niin muistin kuinka inhoan sitä, kun raitojen värinvaihtokohdissa nurjista silmukoista tulee ruman näköisiä. En sitten ruvennut etsimään muita ohjeita, jätin vaan kylmästi nurjat kerrokset pois sukasta. Varttakin tuli rutkasti enemmän, onpahan riittävän pitkät.  Raidotuskin osui melkein kohdilleen. Kun ensimmäinen sukka oli valmis, niin huomasin,  ei tarvinnut keriä kuin yksi tumma raita pois välistä, niin sai toisen sukan aloittaa samasta kohtaa kuin ensimmäinenkin. Vaikka en olekaan mikään intoilija sen suhteen, että raitojen pitäisi täsmätä, niin eniten ärsyttää se, että raidat heittää vain ihan pikkuisen.

Nuorimmainen halusi mato-kirjanmerkin itselleen. Sellaista en koskaan saanut tehdyksi, kun piti päästä kokeilemaan lumiukkoversiota. Sitäkin ajattelin tehdä myyjäisiin, mutta en sitten kuitenkaan... Dropisin sivuilla oli virkattu lumiukkokirjanmerkki. Mutta enhän minä halunnut virkata, vaan kutoa. Niinpä katselin mallin mittoja ja piirsin sen mukaan lumiukon. Sitten vaan kudoin ja välillä kokeilin mallin päälle, että onko suurin piirten saman muotoinen. 





Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5


28.10.2012

Vuoroaan odottaneet

Neuleet jäävät kesken monesta syystä. Joskus pukkaa uutta, kiireellisempää ja mielenkiintoisempaa projektia päälle. Joskus neule alkaa kyllästyttää. Joskus päättely- ja/tai viimeistelykeiju ei löydä tietään työn luokse. Joskus eteen tulee joku ongelma jonka ratkaisemiseen ei juuri sillä hetkellä ole intoa tai taitoa. 

Juuri viimeksi mainittu oli koitua näiden säärystimien kohtaloksi.

Puolitoista vuotta sitten kevättalvella näin tämän langan. Jostain syystä sitä vaan oli saatava, vaikka vähän vierastutti koostumus: vain 20 % villaa ja loput akryyliä.  Pakko pari kerää oli kuitenkin mukaan ottaa. Väri oli niin ihastuttava. Halusin juuri tuon väriset säärystimet! Jossain näin tällaiset palmikko-kuvioidut säärystimet. Eihän ohjetta löytynyt, joten ihan omasta päästä väänsin. 

Se ongelmakohta tuli eteen ihan viimemetreillä. Alaosan resori ei mennyt niinkuin piti. Enää en muista edes mikä ongelma varsinaisesti oli, mutta niin jäivät säärystimet nurkkaan odottamaan uutta syksyä ja intoa. Kevään tullessahan niitä ei enää tarvittu. 

Syksy tuli, mutta säärystimet odottivat kiltisti vuoroaan muiden projektien porskuttaessa ohi. Sitten tulikin taas kevät....   

Jokin aika sitten ihmettelin kadonneita KniPro-kaapeleita. Eihän ne kaikki voi olla keskeneräisissä töissä. Eihän? Kaapeleita on kuitenkin aika monet!

Samalla löytyivät säärystimetkin. Ajattelin, että siitä saan kaapelin, työhän on jo melkein valmis. Vähän aikaa pähkäiltyäni purin molempia reilun kymmenen senttiä ja pistelin menemään magic-loopilla säärystimet valmiiksi yhdessä illassa. Eikä mitään ongelmaa enää eteen tullut!  Kaiken huipuksi päättelin langanpäätkin heti samalla kertaa.





Lanka: Marks & Kattens Calippo (väri 584)
Puikot: 7,0
Langanmenekki: 107 g


Onnistunut suoritus kaiken kaikkiaan. (Ei nyt välitetä puolentoista vuoden valmistumisajasta.)  Sopivan kokoiset. Eivät veny liikaa housujenkaan päällä. Lämmittävätkin kohtuullisesti kylminä aamuina. Lisäksi väri on lähes täydellinen uuden syystakin kanssa. Nyppyyntyminen selviää vasta ajan kanssa. 

Lankaa oli kaksi 100 g kerää. Säärystimiin meni puolet. Saisikohan lopuista pipon.... 

Säärystimien lisäksi olen väsäillyt syksyn aikana useammankin kännykkäkotelon. Ekaluokkalaisten kaverisynttäreille on viety kännykkäkotelo sisällään hyväntuoksuinen palasaippua. Takuuvarma hittituote! Saa ottaa vinkiksi. 





Ainoa kuvaukseen ehtinyt oli tämä viimeksi valmistunut. Lankana oli Cewecin California. 60 % villaa, 40 % nailonia. Lanka tuntuu suoraan sanottuna aivan hirveältä. Mutta tällaisia projeteja varten sen ostinkin. Langassa on pieniä "palluroita" vaaleanpunaisia ja valkoisia. Ah, niin ihanaa seitsemän vuotiaiden tyttöen mielestä! 

9.4.2012

Hyvää pääsiästä!

Täällä vallitsee yhtäaikainen vimmattu starttiitti sekä neule-plääh. Seurauksena on armontonta räveltämistä kun yrittää etsi uusia projekteja. Aloitettuja neuleita kerääntyy useita, jotka kymmenen sentin etenemisen jälkeen hylätään koppaan ja aloitetaan uusi. Tästä taas saadaan aikaan se, ettei mitään valmista tule. 

Huivi on enää pingtusta vaille, se saattaa ilmestyä blogiin jopa päivien sisällä. Villapaita on kokoamista vailla - eihän enää näin keväällä kuitenkaan tarvita. Sukat jos toisetkin kesken, miehen villapaita aloitettu, isommalle neidille tunika aloitettu, keittiöön kappa suunnittelilla....

Ainoa valmis juttu on tämä Pinwheel Flower. Sitäkin vain yksi kappale. Ajattelin mennä sillä virpomaan, kun tein en yhtä aikaa kun lapset askartelivat virpomavitsoja! Hauska juttu. Pitäisi niitä vain olla enemmän.




Pääsiäismunat värjäsimme tällä kertaa Kool-Aidilla. Vähän epäilyttäviltä näyttivät alkuun, ja kiehuva vesi haisi todella omistuiselta. Sitten valmiina ja varsinkin valkoisen munan kanssa näyttivät ihan hauskoilta. Värina grape. 



Loppuun vielä kuva meidän pääsiäisperinteisestä munatipusta sekä munanlämmittimistä. Kanan ohje oili jossain Suuressa Käsityölehdessä vuosia sitten. Tein kanaan pohjan ja muutenkin suurensin sitä, jotta sinne voi laittaa munat sisälle. Selkäänkin tein jotain muutoksia, niin että siinä on "kansi".  Pikkutipuja on enemmänkin, koko perhe ei kuvaan ehtinyt. 




(Kaikki kuvat on otettu puhelimella. Paremmanlaatuisia voisivat olla, seuraavalla kerralla kaivan kyllä kameran esiin!) 

8.1.2012

Uusi vuosi, uudet kujeet


Uuden vuoden kunniaksi sain vihdoinkin korjattua blogin taustan, joka muutosten myötä meni "rikki". Kiitokset Elegialle, jolta nappasin karkkikuvat. Säätöä riitti enemmän kuin ajattelinkaan, mutta  valmista tuli.

Loput joululahjat ovat jääneet bloggaamatta, joten pieni raportti niistäkin. 

Nämä eivät mene ihan rätti-osastolle, lähelle kylläkin. Tein kaikille omille lapsille ja vielä kummipojallekin  huovutetut istuinalustat. Ajatuksena on, että kun lapsukaiset lähtevät talvella luistelemaan, voivat he ottaa mukaansa myös alustan jolla istua. Meidän lähimmällä luistelukentällä on nimittäin pukukoppi mäen päällä ja sieltä pitää tulla rappuset alas, joten lapset mielellään vaihtavat luistimet ulkona alhaalla. Tähän asti alustoina on käytetty muovisia mainosläpysköitä. Ne vaan ovat hankalia, koska niitä ei saa mitenkään taiteltua kasaan, eivätkä ne kovin läpimiäkään ole. 

Idea alustojen tekemisestä syntyi, kun näin Gjestalin kuvastossa huovutetut kukat ja aiheena oli "Tabletit tai istuinalustat". Pling - idea syntyi. Istuinalustoja oltiin vailla. 

Ensin tein tytöille kukkahenkiset alustat. Ensimmäinen koekappale oli pinkkisävyinen. Lankana Vikingin Naturgarn. Kokeilu oli varsin onnistunut, lankaa tuli käytettyä aika tarkkaan 200 g eli kaksi kerää kumpaakin sävyä.  Vanhempi Neiti sai vähän punaisemman version. 

Kuvassa ensimmäinen huovutettuna ja toinen vertailun vuoksi ennen huovutusta. Kutistumista oli reilu neljännes alkuperäisestä.  



Lanka: Viking Naturgarn pinkki (665) ja vaal.pun. (664) 
sekä  punainen (646) ja tumman punainen (654) 



Pojille ei kukkia viitsinyt tehdä, joten he saivat tyytyä ihan ympyröihin.



Lanka: kaksivärinen: Viking Naturgarn vaaleansininen (625) ja tummansininen (626)
monivärinen: Sandnes Garn Fritidsgarn sininen (411), vihreät  tumma (450), vaalea (415),
 keskivihreä (385), vaaleansininen (461) ja ruoste (511)
Puikot: 8,0
Koko: halkaisija ennen huovutusta: vajaa 60 cm, huovutettuna 43 cm.
Langanmenekki: yht. 800 g.



Fritidsgarn on vanhaa jemma. Varmaan viisi vuotta sitten intouduin tekemään joululahjoiksi huovutettuja tossuja kaikille mahdollisille ihmisille. Miehelle ja itselle ei ehtinyt jouluksi, eikä tullut tehtyä loppujen lopuksi ollenkaan. Langoista sininen oli vielä 100 g vyyhdillä ja parissa oli vyöte mukana johon olin kirjoittanut värin (!). Loput on värien numerot arvioin  Tinttarmarellin värikartan mukaan. Varmaankaan ei ihan samat sävyt ole kyseessä, vaanvärikartat ovat muuttuneet. Nykyäänhän lanka on 50 g kerillä. Kuvan perusteella kuitenkin lähimmät värit.

Fritidsarnista tuli paljon pehmeämpi huovutettuna kuin Naturgarnista. Lankakin se oli hieman ohuempaa ja selvästi kaksisäikeistä sekä kierteistä. Samoilla puikoilla silti tein ja saman kokoisenkin - huovutustuloskin oli aika lähellä samaa. Paksu tuli molemmilla langoilla. Tiedäpä, että en ainakaan lapasia ala näistä langoista huovuttaa. Varsinaiset patakintaat tulisi! 

Koekäyttöönkin alustat jo pääsivät, kun vihdoin saatiin lunta tänne eteläänkin. Pulkkamäessä toimivat ainakin, vaikka oli märkää, eivät kastuneet läpi. Toivottavasti pian päästään testaamaan luistelukentälläkin.

27.12.2011

Piiperrystä

Nyt kun pahimmat jouluhässäkkäajat ovat takana, lienee syytä päivitellä taas blogiakin. Yhtä ja toista on tullut tehtyä joulunalusaikoina. 

Koulussa oli taas perinteiset joulumyyjäiset joulukuun alkupuolella. Sinne ennätin tehdä perinteisiä kännykkäpusseja, joista tällä kertaa otettiin oikein kuvakin.




Langat olivat tällä kertaa ehkä enemmänkin tyttömäisiä glittereineen kaikkineen. Huomasin, että jämälankoja on varastossa entistä vähemmän. Kaikki sopivat on näköjään tullut käytettyä jo vuosien varrella. Tokihan vielä löytyilee yksittäisiä keriä jos jonkinlaista lankaa, mutta kännykkäpussin-kokoiset jäännökset on tullut tuhottua. Huolestuttavaa.   

Pusseja varten oikein ostin pari kerää Cewecin Silver Dream -akryylihirvitystä. Väriyhdistelmät siinä ovat vähintäänkin mielenkiintoisia. Välillä on yksiväristä ja välillä taas pilkullista. Esimerkiksi ylärivin kaksi vasemmanpuoleista vihreää ovat samasta kerästä. Vastaavasti alarivin kolme keskimmäistä tulivat toisesta kerästä. Kun totesin, että vähän tulee omituisen näköistä lopputulosta (ylärivin kolmas vasemmalta) päätin keriä lankaa niin, että tulee joko yksiväristä tai pilkullista, niinkuin nuo vaaleanpunaiset. 

Enemmänkin oli taas tarkoitus tehdä, mutta aikataulut taas pettivät. Ja jälleen hyvä päätös tehdä pusseja varastoon jo vaikka kesällä.


Vielä pienempää näpertelyä:




Ystävä syksyllä puheli, että oli nähnyt jotain neulottuja tai virkattuja kukkia pinneissä. Hän halusi, että tekisin jokusen hänelle. Kerran kun iltaa istuttiin yritin virkkailla jonkinnäköisiä kukkasia Ystävän langanjämistä. (Niitä ei ollut kovin suurta valikoimaa, koska koska Ystävä ei kuulu Neulojiin.)  
Ajattelin sitten ilahduttaa Ystävää pienellä joululahjalla ja väkersin (vielä pienemmistä) langanjämistä neulekukkasia. Ohje on Nicky Epsteinin kirjasta Knitting over the edge, malli "Le fleur". Malli on siitä mukava, että sitä ei varsinaisesti tarvitse ommella yhteen, vaan ensin luodaan silmukat, sitten osa päätellään ja lopuksi langanpää vedetään jäljellä olevien silmukoiden läpi, jolloin kukka muodostuu.

Värejä yritin poimia kaikkia mahdollisa, jotta löytyisi sopiva tilanteeseen kuin tilanteeseen. Salamavalo vääristää värejä huolella, mutta näkeehän sen, että monenmoista on tarjolla. Kivasti tuli myös kokoeroja, vaikka langan paksuudet eivät aivan hirvittävästi toisitaan eronneet.

10.5.2011

Virkkausvillitys

Neulepläähin jälkeen alkoi yllättävä innostus - virkkaus. Sellaista ei usein tapahdu. Äkkiseltään löytyi vain kahden vuoden takaiset pääsiäiskorit....

Aloitin kevyesti tiskirätillä. Johan niitä on kaikissa mahdollisissa yhteyksissä mainosteltu. Olen koittanut vältellä. Nyt en enää millään voinut olla tekemättä kun huomasin, että Blend Bamboossa oli juuri äidin keittiön värinen vihreä.  Mallin nappasin jostain. On kaksoispylväitä ja kiinteitäsilmukoita, jotta pinnasta tulisi vähän "nyppyinen". Ei oikeastaan siltä näytä.

Äiti saa nyt toimia koekaniinina tiskirätin suhteen. Onhan noita bambulankojen jämiä kertynyt yhdestä jos toisestakin työstä, ehkäpä seuraavaksi yhdistelen niistä itselleni jonkun hyrrä-mallisen rätin...

Viime kesänä innoistuin tölkkien nipsuista. Idea tuli Hilmiinalta Puikkojen Polut -blogista. Koko kesän kiskoin ahkerasti jokaisesta vastaantulevasta tölkistä nipsun. Valjastin puoli sukua tähän touhuun ja parinkymmenen aikuisen mökkiviikonloppu tuottikin melkoisen saaliin. 

Uskollisesti säilöin nipsuja koko talven miettien mitä niistä uskaltaisi tehdä. Kassin virkkaaminen (ja varsinkin vuorittaminen) tuntui ensi alkuun liian haasteelliselta. Lopulta päädyin Hilmiinan innoittamana koriin. Kuva, jossa kassiin on kiinnitetty pohja ja reunat muistutti kovasti korin alkua.  Kun vielä löytyi virkkauslanka, joka oli lähes saman väristä kuin tiskirättikin, niin äidille piti korikin antaa. 

Näin äitienpäivän jälkeen uskaltaa laittaa blogiin ja oikein kuvan kera.



Malli: tiskirätti
Koukku: 3,0 mm
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo (7093)
Langanmenekki: vajaa 50 g

Malli: kori
Koukku 2,5 mm
Lanka: Hjertegarn Diamond Cotton 8/4 (7093)
Langanmenekki: vajaa 50 g


Tässä vielä lähikuva korin reunasta. 




Kohtuullisen hyvin pysyy reunat pystyssä, vaikkei niitä ole mitenkään erityisesti kovetettu. Tietenkin jämäkämpi tulisi, jos olisi laittanut nipsut limittäin. Ehkä seuraavaan sitten - nipsuja riittää vielä ja uusi kesäkin vasta tuloillaan!














16.12.2010

Pikkutöitä

Hiljakseen on töitä valmistunut. Joululahjojen ohella vähän näytettävääkin.
Pieniä juttuja. Kuten kännykkäpusseja koulun joulumyyjäisiin. Kavereita näille viimevuotisille, mitä niistä vielä jäljellä oli. Kovin montaa en ehtinyt niitä tehdä. Muistaakseni viitisen kappaletta tuli aikaiseksi. Kuvat jäi ottamatta, kun viimetipassa langat vielä päättelin ja toimitin koululle. Myymään en ehtinyt, joten en tiedä mitä jäi yli. Pyysin erästä toista äitiä ottamaan loput talteen. 

Oikeasti on valmistunut myös Baktus-huivi. Taisin aloittaa jo viime talvena joskus. Lankana Kunstgarn. Kerin langan kahtia tein vuorotellen molemmista kaksi kerrosta. Aika hyvin sattoi värit menemään ja se kohta jossa on punasta osui melkein keskelle. Punnitsin huivia vähän väliä, että saisin mahdollisimman pitkän ja langan käytettyä. Eipä kovin suuria jämäkeriä jäänytkään!



Malli: Baktus
Lanka: Hjertegarnin Kunstgarn, väri 05
Puikot: 3,0
Langanmenekki: 100 g


Langankäytöllisesti huivi onnistui siis mainiosti. Myös raidoitus meni kivan symmetrisesti molempiin päihin. Huivista tosin tuli paljon himmeämpi väritykseltään kuin olisin halunnut ja miltä kerä näytti.  Olisi sittenkin kannattanut ottaa se kirkkaampi väri! Kuvassa näyttää siltä että keskipunaisen vieressä molemmilla puolilla on pelkkää liilaa, oikeasti siinä välissä on punaista kassa. Raidotus ei pääse kuvassa edukseen.

Neulejälki on ehkä vähän turhan tiukkaa, olisi kannattanut ottaa vaikka 3,25 tai 3,5 puikot. Huivista tuli myös mielestäni keskeltä liian leveä ja pituudesta vähän lyhyt. Että näin. Olisi pitänyt tehdä varmaankin keskellä tehdä tasaleveä osuus. 

Joululahjat ovat jo melkein valmiina. Nyt olen jo aloittanut myös uutta työtä, joka ei todellakaan ehdi jouluksi, eikä ole tarkoituskaan. Mutta sitä voi tehdä kun muu kotiväki on paikalla ja hereillä!

11.12.2009

Kotelo poikineen

Viime aikojen autoprojekteina - siis puolihämärässä autossa tehtävät jutut on olleet kännykkkotelot. Lupasin niitä koulun joulumyyjäisiin. Ettei olisi ihan pelkkiä kakkuja ja pullia vaan.

Tällaisen kasan sain aikaiseksi:



Viitisentoista näyttää olevan. Useimmat langat on jämävarastosta. Suurin osa seiskaveikkaa. Onnistuin käyttämään loppuun tuon vihreän langan sekä niissä olevat kuviolangat. Myös ruskea neliraita loppui, sekä sinisen seurana oleva valkoinen (olis sitä, missä oli sinisiä pilkkuja). Sinisestä neliraidasta olisi vielä saanut toisen pussin tehtyä. Pörröisemmät langat on Palmaa, pinkistä saisi vielä yhdet raidat, vaaleaa on vielä reilu puoli kerää, sinistä monen monta kerää.... Yhtensä lankaa kului noin 150 g.

Enemmänkin olisin halunnut tehdä, mutta ei vaan ehtinyt. Varsinkin nuo punaiset ja pörröiset menivät nopeasti kaupaksi. Jokunen jäi eilisestä jäljellekin, siniset lähinnä. Tehdessä ajattelin, että olisi kuitenkin kiva olla jotain paremmin pojillekin sopivia. Nähtävästi kuitenkin olisi enemmän tarvittu noita ällöjä pinkkejä tytöille.

Olisi kannattanut aloittaa urakka vähän aikaisemmin. Ajattelin jo, että voisi ensi jouluksi tehdä aina muutaman silloin tällöin kun sopivaa jämälankaa jää tai muuten haluaa tehdä jotain pientä. Aika monta tulisi tehdyksi vuoden aikana. Saa nähdä, voi olla että (tämäkin) jää suunnitelman asteelle.

11.5.2009

Ruusuja minulle

Varmistaakseni äitienpäiväruusut, tein ne itse!



Malli: Flowers for Mam
Lanka: sekalaisia jämäpuuvilloja
Puikot: 3,0
Langanmenekki: 51g


Ravelryä selaillessa (yllätys: etsin Jotain Ihan Muuta) törmäsin näihin ihanuuksiin. Ohjetta luin ja pähkäilin, enkä meinannut ollenkaan tajuta miten kukat tehdään. Eipä auttanut kuin tarttua puikkoihin ja ruveta tekemään ja samalla ohjekin aukeni. Ensimmäinen koeversio ei päätynyt kimppuun vaan tyttöjen leikkeihin.

Ehkäpä ensi vuonna oma äitinikin saa kimpun kukkia!
Myöhästyneet äitienpäiväonnittelut ruusujen kera kaikille äideille!

13.4.2009

Pääsiäiskoreja

Kyllä se meillekin pääsiäinen tuli.
Viikolla keksin, että olisi kiva, jos lapsilla olisi suklaamunia varten oikein omat korit. Eikä aina niitä iänikuisia muovikippoja, joita meillä on harrastettu.
Rohkeana tyttönä tartuin virkkuukoukkuun - virkkaushan ei mitenkään ole se mun juttu muuta kun sen verran, että perusteet on hallussa. Mitään ruutuvirkkausta haastavampaa en ole kokeillut.

Jämäkerälaatikosta kaivoin esille puuvillalanganloppuja ja toisen omistamistani koukuista. Ohjeenkin sovelsin lähes omasta päästäni. Vähän vaan Ravelryä vilkuilin, mutten löytänyt mieleistä ohjetta.

Tässä pikaisesti napattu kuva ennen suklaamunien hyökkäystä.






Malli: oma
Lanka: Novita Mini (kelt. 258 ja vihreä 368), turkoosi ja sininen tuntemattomia, mutta selvästi samaa lajia
Koko: pohjan halk. n. 10 cm
Langanmenekki: yht. 148 g



Miniä oli kahta lajia, muistaakseni keltainen on sitä vanhempaa lajia, eli selkeästi paksumpaa versiota. Ei olisi voinut yhdistää. Tai siis näillä taidoilla ei... Lankojen vyötteissä on muuten eri langannumerot (keltainen 282 ja vihreä 285). Olisi Novita voinut keksiä "uudelle" Minille jonkun toisen nimen, kun kerran noinkin erilaisia langat ovat ja numerokin vaihtui. Johti varmaan yhden jos toisenkin käsityöihmisen harhaan. Jos varastossa oli vanhaa Miniä ja osti sitten lisää uutta täydennykseksi, pettyi pahasti.
Tämä ongelma tietenkin jo suurelta osin ohimennyttä, koska eihän Miniä enää ole lainkaan saanut vuosiin. Ärsyttää silti edelleen.

Takaisin koreihin. Sokerivedellä yritettiin kovettaa. Jos (lue: kun) haluaa ne pesukoneeseen heittää suklaan jäljiltä, niin ei ainakaan tule ongelmia. Lapset eivät onneksi hoksanneet ruveta koreja nuoleskelemaan, vaikka sokeriveden näkivätkin. Enemmän sokeria olisi voinut laittaa, kahvat eivät oikein kunnolla pysty pystyssä, kuten kuvastakin näkyy. Silti kuivuineinakin tuntuvat jotenkin tahmaisilta.

Virkkauskiintiö tuli täyteen ainakin jouluun asti. Palaan takaisin puikkojen maailmaan - niitä en purista niin, että kädet tulevat kipeäksi, eikä useimpia neuletöitä tarvitse koko ajan tuijottaa tehdessä.

5.4.2009

Sipulitipu

Mikä pääsiäiskoriste on sipuli? Voihan sillä, värjätä kananmunat. Sipuli tästä kumminkin tuli.


Onneksi koristelu vähän paransi tilannetta:



Malli: Garnstudion pääsiäiskanat ja -munat
Lanka: Nalle, koristeluun Kotiväkeä ja tuntematonta puuvillalankaa (tipu),
Lidlin sukkalanka, väri 301 (muna)
Puikot: tipu 2,75 ja muna 2,25
Langanmenekki: 13g ja 6 g


En osannut vielä päättää mihin koristeet laitan ja montako tarvitaan. Toistaiseksi ovat koekappaleita. Nopeasti valmistuvat, äkkiä tekee lisää. Tipu ainakin kaipaa kaveria ja yksinäiseltä tuo munakin näyttää.
Voi olla että tiput päätyvät vähintään pääsiäisen jälkeen tyttöjen leikkeihin. Nyt jo oli riita lähellä, kun oli vain yksi tipu. Senkin äiti sitten takavarikoi. Tylsimys.

23.10.2008

Ja taas....

... piti vääntää kännykkäpussi. On lasten serkkupojalla juhlapäivä ja hän on armoton Duudsons-fani. Kummitädiltään jo sain "Duudsons-sukat" eli oikeasti tietenkin Jussi-sukat. Minä sitten näpertelin teemaan sopivan Jussipussin. Onteloneuleella tämäkin, nyt vain yhdeltä puolelta kuva.


Malli: vähän osviittaa Novita syksy/2005
Lanka: 7-veljestä harmaa (043) ja punainen
Puikot: 3,5
Langanmenekki: 26 g

Eilen oli taas tapaaminen Jumbossa, kiitoksia hyvästä seurasta kaikille mukana olleille. Marsulta taas lensi juttua, niin että kippurassa sai nauraa. Kio esitteli lankaihanuuksia, jotka olisi kelvannut monellekin. Ja Meri selvitti vaikeinpienkin ohjeiden salat. Erityiskiitos Anittalle kahvista! Harmi, että tällä kertaa Noutaja saapui niin nopeasti, kyllä olisin mielelläni istuskellut seurassanne loppuun asti. Seuraavaa kertaa odotellessa!

14.10.2008

Vaikea Virta

Innolla tartuin puikkoihin ja Step-lankaan - vihdoinkin pääsen aloittamaan kauan mielessä olleet Virta-sukat. Vaan joopa joo...

Lankahan oli ihan liian ohutta ohjeeseen (jossa suositeltu tiheys oli 23 s). Lisäsin ja lisäsin silmukoita, mutta sitten kuvio meni jo vähän kapeaksi. Ei muuta kun lennossa vaihtamaan kuviota ja ensimmäisenä mieleen tuli Nancy Bushin Knitting Vintage Sock -kirjasta Shell Pattern, joka on myös jonkun aikaa ollut "joskus vielä tämänkin teen"-listalla.

Vaikka sukka oli kärjestä aloitettu, näppärästi tein ohjeen mukaan. Kuvio on ok toisinkin päin, ei juuri eroa huomaa. Kaikki sujui siis vallan hyvin.

Kunnes pääsin kantapäähän. Ei missään nimessä taaskaan tiimalasia. Mutta edellisten kertojen virheestä - kun jalkapohjan pituuteen lisää vielä "kantalapun" kavennukset pohjasta tulee pitempi kuin on arvioitu. Eli siis tällä kertaa lyhempi.... purkuun ja uudestaan. Seuraavalla kerralla ok.

Seuraava briljantti idea oli, että kuvio voisi alkaa heti "kantalapun" jälkeen, eikä vasta kiilakavennuksien jälkeen. Siinä sitten säädettiinkin pienehkö ikuisuus. Ensin meni kuvio sekaisin, sitten kuviota oli liian vähän, sitten alkoi väärästä kohtaa, sitten meni kavennukset pieneen.... lopulta purin koko p*skan (siinä vaiheessa olin todella sitä mieltä!) kantapäätä myöden vielä kerran ja kas - sitten kaikki loksahti kohdalleen!



Jossain vaiheessa sukkaa koittaessani kävi myös näin:


Vedin sukkaa jalkaan ja ilmeisesti joku puikko otti kiinni sohvan pintaan ja... Onneksi noita puikkoja on kuusi pakkauksessa, vielä pystyy kutomaan.

Jossain vaiheessa muistui mieleen, että ai hitsi, Pojalla on taas huomenna(!) synttärikutsut. En ole asialle montaa ajatusta uhrannut - vielä ei ollut edes varmaa, pääseekö niille, kun ollut kipeänä. Mutta tänään alkoi olla jo siinä kunnossa että kouluun huomenna ja siis myös synttäreille! Pikainen vilaus lankalaatikkoihin ja varmistus, että käyhän, jooko, jos äiti tekee tällekin Sankarille kännykkäkotelon lahjaksi....
Epäileviä kysymyksiä: "Ehditkö varmaan huomiseksi..."


Malli: kuvio Ullan Ruuturaita-sukista
Lanka: Sportimo (0422) ja 7 veljestä Raita (821)
Puikot: 3,5
Langanmenekki: EDIT: 12 g


Sportimo on Lidlin akryylilankaa joskus pari vuotta (?) sitten ostettua. Raitalanka jämää viimetalven laps-sormikkasta ja Calorimetrystä, joka jo katosi jonnekin :-( Uusi on ollut to do-listalla, vielä vaan ei ole ilmeisesti ollut tarpeeksi kylmä, kun ei kärkipäähän ole noussut...

30.9.2008

Viikonlopun satoa

Ei kuitenkaan sukkasatoa, vaan pari kännykkäpussia tuli väsäiltyä. (Sukkasato jäi aivan nollille koko viime viikon osalta.)

Ensin tuli valtava halu kokeilla onteloneuletta. Nappasin ensimmäisinä käteen osuneet puuvillalankojen loput ja Villapallon kukan ohjeen ja tässä on tulos:


Malli: oma, kukka Villapallolta
Lanka: Novitan Mini (kelt.) ja Suvi (oranssi), muistaakseni
Puikot: 3,0
Langanmenekki: 26 g


Siis _oikeasti_ kuvassa on sama pussi kahteen kertaan, käännettynä, vaikka eri kokoisilta näyttävät. Ei osannut kuvaaja ottaa millilleen samalta etäisyydeltä kahta kuvaa :-)
Yllättävän helppoa neulominen oli, alkukangertelun jälkeen. Oli "pakko" saada vielä 8-aloituskin. Se oli tehtävä kahdessa erässä, ei millään päässyt kahdella langalla alkuun.
Pussi menee Jemma-nimiseen paikkaan. Sellaista ei meillä yleensä tapahdu - korkeintaan joku työ voi vahingossa olla hyvissä ajoin olla valmis, ja joutuu hetken odottelemaan, mutta muuten ei jemmaan mitään tule tehtyä.
Onpas nyt lahja valmiina, jos satutaan poika kutsumaan jonkun tytön synttäreille. Tai sitten koulun joulumyyjäisiin.

Toiseksi taiteilin Pojan Ystävälle syntymäpäivälahjan:


Malli: oma
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3,5
Langanmenekki: 17 g

Harrastusta ei liene vaikea arvata! Jostain syystä mustaa lankaa löytyi vain älyttömän pieni nöttönen, ei siitä ollut edes kännykkäpussiksi. Onneksi sininen (no, ei juuri _tuo_ sininen) on joukkueen väri, sai kelvata.

Jalkapallon kuva kaivettiin netistä ja siitä piirrettiin kaavio. Arvelin silmukka/kerrosmäärän vähän vääräksi ja pallosta tuli soikio. (Mitä, ei todellakaan mitään mallitilkkua!) Lopuksi piti vielä pistoilla pallonympärys. Ei mikään erityisen kaunokainen tullut, mutta Poika kelpuutti lahjaksi. Kuulemma voisi tehdä joukkueelle lisääkin, myyjäisiin vaikka. Heh.

Aikamoista piiperrystä tekeminen oli. Koko viikonlopun saldo huimat 43 g langankulutusta! Haluaisin jo tehdä jotain isompaa. Mutta Shedir-pipo nro 2 odottaa tekijäänsä ja Taival-sukkien ohje huutelee hyllystä. Jos sittenkin kaivaisi jotain Mamboa esiin...