27.5.2009

Ongelmia vaikka muille jakaa

Yritänpäs taas välillä bloggaillakin. Yhtä tuskaa tämä kyllä on, kun nettiyhteys pätkii vähintään parin minuutin välein. Netissä ei paljon viitsi roikkua, kun vähintään joka kolmas sivunavaus aiheuttaa ilmoituksen, että palvelimeen ei saada yhteyttä. Sitten taas odotellaan koska modeemi suostuisi toimimaan.... ja meillähän on kiinteä nettiyhteys. Ei kovin kiinteesti yhteys silti pysy. Asiaan on (ehkä) luvassa parannusta parin viikon päästä kun saadaan uusi adsl-modeemi.

Selityksistä asiaan:
Olen jo jonkun aikaa väsäillyt itselleni kesäistä neuletakkia. Sellaista, jonka voisi heittää niskaan kun illalla vähän viilenee. Mallikin löyty Elannista. Tykkäsin mallissa monesta asiasta: tehdään ylhäältä alas, kiva etureunan kaarevuus ja vielä reunus.

Reunus se vasta osottautuikin hakalaksi. Tein melkein ohjeen mukaan. Ei olisi kannattanut. Silmukoita tuli ihan liikaa, vaikka poimin vähemmän kuin piti. Näyttikin vähän turhan tiheältä, mutta ajattelin, että tasoittuu parin kerroksen aikana joita piti tehdä ennen pykäreunusta.

Ensin totesin että ylimääräiset kerrokset oli ihan tyhmän näköisiä ja purin ne. Sitten aloitin pykäläreunusta, mutta sekin oli tyhmän näköinen. Yritin toisella tavalla. Edellen tyhmä. Kaivoin mallineulekirjoja ja kokeilin vielä ainakin kolmea erilaista reunusta ennen kuin olin tyytyväinen.

Tein koko reunuksen. Silmukoita oli tsiljoona ja aikaa meni monta iltaa. Kun vihdoin sain reunuksen valmiiksi, pettymys oli aikamoinen. Silmukkamäärä ei tasoittunut reunuksen myötä, vaan päin vastoin, koko reunus rypyttäytyi järkyttävästi. Ei auta kun purkaa ja suosiolla poimia paaaaljon vähemmän silmukoita kun viimeksi.

Mitä tästä opimme: älä luota kaikkiin ohjeisiin, varsinkaan jos neulojan vaisto varoittaa homman menevän pieleen!

Valitettavasti kuva epäonnisesta reunuksesta ei suostu lautautumaan - yhteys katkeaa niin usein, ettei kuva ehdi siirtyä. Toivottavasti edes blogin saan esiin. Pätkii todella pahasti. Tätäkin olen yrittänyt lähettää jo kolme tuntia....

1 kommentti:

  1. Mulla on kanssa ollut nettiongelmia:( Asian hyvä puoli on, että ehtii neuloa enemmän kun ei voi netissä roikkua:D

    Meillä ukkonen teki modeemille vähän pipiä.

    Ja tuosta neulojan vaistosta olen samaa mieltä.

    VastaaPoista