24.10.2009

Sukkasadon huipennus

on osaltani tässä




Malli: Drops 116-53
Lanka: Nalle valkoinen (011), oranssi (219) ja ruskea (673)
Puikot: 3,0
Koko: 37
Langanmenekki: 110 g

Huh, melkein työläämmät kuin Lumipallosukat! Ensimmäinen sukka tuli tehdyksi käytännössä kahteen kertaan. Tiheydet ei ihan täsmänneet, melkein vaan. Varren kukkakuviosta tuli vähän turhan kapea, lisäsin jokaiseen väliin silmukan. Kavennuksia ei tullut niin paljon kuin ohjeessa. Toisen kuvion alussa meni jotain pieleen ja taas purettiin. Ja vielä kantapääkavennukset ei menneet ollenkaan nätisti, piti ottaa uusiksi pienien kevätjuhlaliikkeiden kera.

Hassua on, että kerroksen vaihtumiskohta on sivussa eikä takana. Varsinkin tossa kuvassa näkyy tosi hyvin. Toivottavasti ei oikeasti kiinnitä noin paljon huomiota! Molemmissa sukissa on samassa kohtaa eli toinen tulee väkisin enemmän näkyviin.

Toista sukkaa olikin oikein mukava tehdä. Kirjoneule oli vaihteeksi mukava kokemus ja toisen sukan kanssa ei enää tarvinnut pähkäillä ongelmakohtia, kun ne oli jo ratkaistu. Ja ihmeellisen järjestelmällisellä tavalla myös merkitty ylös! En ollut ollenkaan varma, että haluaisin ensimmäisen sukan jälkeen heti perään tehdä parinkin, joten varmistin selusta muistiinpanoilla. Tällä kertaa olivat melkein turhia, kun innoissani tikuttelin parin valmiiksi lähes saman tien ja muutokset olivat vielä muistissa.

Kaaviokuvissa oli järkyttävän paljon virheitä - tai sitten kuvassa olleet sukat oli tehty muuten eri tavalla. Selvä virhe ainakin on, että mallikuviossa 2 pitäisi selkeästi olla risti (valkoinen, ruskealla pohjalla), mutta piirroksessa kuvio on väärin. Lisäksi on joitan raidotuksen kohtia, jossa sukassa on eri tavalla kuin mallikuvioissa. Tein enimmäkseen valokuvan mukaan ja sitten lisäilin vähän omia sovelluksia.

Nämä sukat ovat myöskin ensimmäiset tekeleet joululahjoiksi. Äidille ovat menossa, toivottavasti ovat sopivat. Kokoa oli vähän vaikea valita, kun 35/37 tuntui naftilta ja vastaavasti 38/40 ihan liian isolta. Äidin jalka kun on lähinnä kokoa 37/38. Kärkikavennuksilla yritin saada koon suurin piirtein sopivaksi. Ainakin sukat ovat minulle vähän liian isot, joten luultavasti sopivat äidille.

Kirjoneuleinnostuksessani olen jo suunnittelemassa samaan kuvioon perustuvia lapasiakin. Toistaiseksi maltan mieleni - muitakin joululahjaprojekteja olisi tekeillä.

9 kommenttia:

  1. Wau !
    Tosi nätit ! Kirjoneule on niin kaunista !

    VastaaPoista
  2. Upeat kertakaikkiaan. Noissa onkin ollut haastetta kerrakseen.

    VastaaPoista
  3. Upeat sukat! Kirjoneule on vaikeaa, kiristän aina liikaa...

    VastaaPoista
  4. Hirmuisen hienot. Väritkin niin ihanat. :)

    VastaaPoista
  5. Voi että.. onpa upeat sukat! :)

    VastaaPoista
  6. Voi kun on kauniit sukat, piti oikein suurentaa kuvaa, että sai tiirata. Nätit!

    Mä en ole tehnyt yksiäkään kirjoneulesukkia, sukkasadon aikana piti muka kokeilla mutta kokeilematta jäi..

    VastaaPoista
  7. Wau, mä pökerryn. Ei mulla vaan ole tuommoisia esitellä

    VastaaPoista
  8. Kauniit!! *huokailee ihaillessaan*

    VastaaPoista