1.12.2011

Piristyshuivi

Taas yksi työ, joka osottautui ikuisuusprojektiksi.

Akun perin ajattelin, että huivi valmistuisi kohtuullisen nopeasti. Lankaa kun oli vain 100 g ja neulos ainaoikeaa. Työ on kulkenut mukana automatkoilla jo aika kauan. Käsittämättömän kauan oikeastaan. Muistaakseni ainakin vuoden ajan! 

Täytyy tunnustaa, että idea tuli työkaverilta, joka oli tehnyt samanlaisen. Tuskin olisin tehnyt pelkästään ohjeen kuvan perusteella. Mutta jotenkin paljon kivemmalta näytti luonnossa. Langaksi valitsin ihan "tavallista" sukkalankaa, joka on kivan pirtsakan väristä. Vähän piristystä synkeään syksyyn. Värin vaihtelu olisi voinut olla vieläkin pitempi, kerroksista tuli uskomattoman pitkiä. Huivilla pituutta riittää melkein turhankin paljon. Päät roikkuvat aika alhaalla, mutta riittääpä solmimisvaraa!





Lanka: Zitron Trekking XXL (1000)
Puikot: 3,25
Langanmenekki: 100 g




Loppupuolella tulikin miettimistä, että vieläkö tekisi kerrosparin, riittääkö lanka virkattuun reunaan? Viimein totesin, että aivan sama saisiko vielä kaksi kerrosta tehtyä vai ei, kokoon se ei juurikaan vaikuttaisi.  Sitten pitikin virkata reunus  - ja ikuisuus alkoi. 

Kunnes vihdoin viimein päätin tehdä huivin valmiiksi. Ensin virkkasin reunusta ohjeen mukaan. Purin, tein toisella tavalla. Purin taas, tein kolmannella tavalla. Vasta neljännellä kerralla jälki alkoi olla sen näköistä kun halusin. Eikä ohjeesta ollut enää kuin aavistus. 

20.11.2011

Punkkarisiilit

Piiitkästä aikaa taas ihan oikeesti valmista.

Viime keväänä (!) aloitin Nuormmalle Neidille siililapaset, kun isompi ei edellenkään halua luopua omistaan. Ovat kohta jo kolme vuotta olleet ahkerassa käytössä, eivätkä oikeasti enää mahdu, (äidin mielipide - ei voi mahtua) mutta pakko on pitäää. Uusiakaan ei saa tehdä: "Nää on ihan hyvät".

Siis viime kevää jo aloitin toiset. Ehdin tehdä ensimmäisen peukaloa ja ompelua vaille valmiiksi. Sitten tulikin niin lämpimät ilmat, ettei paksuja lapasia enää tarvittu. Muut tekeleet painoivat päälle ja siilit jäivät. Nyt syksyllä aihe tuli taas ajankohtaiseksi ja eihän se kauaa kestänyt kun toisen pienen lapasen tein. 

Nyt punkkarisiilit ovat olleet jo pari viikkoa käytössä. Yllättäen Vanhempi Neitikin alkaa olla sitä mieltä, että ehkä hänkin haluaisi pinkit siilti. Huokaus.



Malli: Siililapaset
Lanka: 7 veljestä (525) ja Coatsin Whisper DK (04)
Puikot: 3,5
Koko: 120 cm
Langanmenekki: 57 g


Hapsulanka on ostettu jostain halpiskaupasta jokunen vuosi sitten ihan tälläistä tarkoitusta varten. Taisi olla seuraavana kesänä kun olin ne ekat siililapaset tehnyt. Epäilin, että usammille on tarvetta. Lanka maksoi luokkaa 1 € / kerä. Värivalikoima oli muistaakseni kohtuullisen niukka ja etten sanoisi mielenkiintoinen. Kerän ostin kuitenkin ja toisenkin, joka on kokonaan vaaleanpunaista, mutta Neiti valitsi tähän projektiin  punkkarivärin. 

Edellisetä viisastuneena en halunnut laittaa puuhelmiä silmiksi - ne ovat siskoltakin kadonneet jo aikoja sitten. Niinpä kirjailin valkoisella langalla sekä silmät että kuonon. Mukavasti pilkahtelevat "piikkien" alta.  


3.11.2011

Bambujakku - vihdoinkin!

Kuukausi on taas vierähtänyt lähes huomaamatta. Valmista ei juurikaan ole tullut, muutama vanha työ etenee hitaasti, mutta jouluhommiakin on jo tarvinnut aloitella. 

Suurin syy on nypläyskurssi jonka aloitin syksyllä työväenopistossa. Nypläys on kivaa, mutta (ainakin toistaiseksi) perin hidasta puuhaa, jota ei todellakaan voi tehdä samalla kun katsoo telkkaria. Toistaiseksi työt ovat lähinnä hajoittelu-tasoa, joten vielä en niitä blogissa esittele. Ehkä myöhemmin sitten.... 

Bambujakku valmistui jo aikoja sitten, mutta bloggaaminen vaan on jäänyt. Jakun teon aloitin jo joskus keväällä. Tein ensin etukappaleet ja ne tulikin aika äkkiä. Takakappaleessa kesti vähän kauemmin ja vielä hihatkin. Reunuksien teko olikin tämän tekeleen kompastuskivi ja jumituskohta. Vaan valmistuipa lopulta.  



Malli: Moda 2/2009, malli 33
Lanka: Hjertegarn Bommix bamboo (5244) ja 
Sirdar Crofter Dk (0046)
Puikot: 3,5
Koko: M
Langanmenekki: 555 g


Ohjeessa koko jakku oli tehty Crofter DK:sta, mutta koostumus 60% akryyliä, 25 % puuvillaa ja 15 % villaa ei oikein innostanut tekemään siitä koko jakkua. Bambulanka oli tiheydeltään sama, vaikka metrejä on huomattavasti vähemmän. 50g / 105 m ~ 170 m. Kivasti löytyi vielä värit, jotka sopivat varsin täydellisesti yhteen.

Vähän jakku näyttää kuvassa roikkuvalta. Hihoistakin tuli ylipitkät, vaikka jo lyhensin jo niitä. Jälkikäteen arvioiden johtuu varmaan siitä, että bambu tosiaan on aika paljon painavampaa kuin akryyli, niin että olkapäät ja sitä myöden hihat valuvta alemmas. Että ehkä ei ollutkaan paras mahdollinen langanvaihto. 

Joka tapauksessa jakku on kiva pitää yllä, mielyttävä tuntuinen. Ja aika paljon olen sitä jo käyttänytikin, kaikesta huolimatta.

7.10.2011

Asusteita

Sukkien jälkeen lisää sukkia.... Kun ne edelliset eivät mahtuneetkaan Pojalle, piti tehdä toiset. Ihan tavikset, perusraidat, ranskalainen kantapää. Siinäpä se.


Malli: perussukka, ranskalainen kantapää
Lanka: Silja (390) ja Maija (262)
Puikot: 3,0
Koko: 38-39
Langanmenekki: 85 g


Niin, tuo kassi. Se löytyi cittarin alehyllyn perukoilta, viimeinen kappale. Hinta huimat 5 euroa, joten pakkohan se oli mukaan poimia. On tosi kätevä neulekassina pienille töille automatkalla. Kassi pysyy pystyssä ja langat tulevat mukavasti tuolta välistä. Väri voisi tietenkin olla... vähemmän kirkas. Jospa siihen liimaisi ison Hello Kitty tarran.... saisi ainakin pikkutytöt kateellisiksi.


Sukkien ohella olen väsännyt itselleni tuubikauluria. Ajattelin sellaisen tekoa jo viime talvena, mutta se sitten jäi... nyt kun löytyi sopivat langat ja intoa, niin pääsi sekin puikoille.
Silkkilanka on ollut hamstrattuna jo jonkin aikaa sitten, mutten ole keksinyt mihin sen käyttäisin. Lanka on kivan värikästä, sillä se on kehrätty Intiassa sari-kankaiden jämälangoista. Yksinään se ei silti oikein tuntunut hyvältä, mutta mitä sitten? Löytyi ihanan pehmeä Tinde, jossa on puolet villaa, puolet tenceliä.

Tindeäkään ei ollut enempää kuin yksi vyyhti. Onneksi sentään 100 g. Epäilin sen riittävyyttä, mutta toivoin sen kuitenkin rittävän. Varmuuden vuoksi otin vielä suoitusta isommat puikot ja tein tuubista kohtuullisen kapean.




Malli: tuubihuivi
Lanka: Gjestal Tinde (813) ja Silkindian Sari Silk Yarn
Puikot: 6,0
Koko 20 x 160 cm
Langanmenekki: 173 g


Lopputulos olisi voinut arvata: lanka ei tuntunut loppuvan sitten millään. Ajatuksena oli, että tuubi menisi kaksi kertaa kaulan ympäri. Nyt se menee kolmesti, siihen se on aavistuksen liian lyhyt, mutta kaksinkertaisena auttamattomasti liian pitkä. Jos ei sitten halua näyttää siltä kuin olisi ylileveä kaulakoru roikkumassa kaulassa....  Halusin kuitenkin käyttää kaikki langan, enkä jättää taas roikkumaan jotain pientä jämää. Olisi ehkä kannattanut?

11.9.2011

Palasukat

Vaikka en varsinaisesti sukkasatoon tänä(kään) vuonna osallistu, niin sukkia täytyy jokuset tehdä. Viime vuonnahan onnistuneesti käytin kierrätyssysteemiä: isomman lapsen pieneksi jääneet sukat seuraavalle ja voilá! - sukkia ei tarvinnutkaan mitään isoa kasaa tehdä. Tällä hetkellä tilanne näyttää huomattavasti heikommalta, paitsi ehkä nuorimmaisen osalta, mutta hänkin alkaa olla erittäin väritietoinen, eikä kierrätyssukatkaan oikein kelpaa.

Tekemisen aloitin akuuteimmasta. Herra 11 v:n koipi on kasvat uskomattomiin mittoihin, vinhaa vauhtia äidin jalan ohi! Ei siis kierräyssukkia enää edes äidiltä.... 

Nämä palasukat ovat (myöskin) olleet to do's -listalla varmaan kolmatta vuotta. 
Ohjeenkin olen printannut jo aika päiviä sitten ja jo viime keväänä aioin ihan tosissani tehdä moiset. 

Ensimmäinen ongelma ja epäilys syttyivät kun katsoin ohjetta: puikot 2,25 mm, tiheys 32 s/10 cm, koko "Men's Medium" - ja ohjeessa silmukoita 52! Minähän teen itsellenikin 60 silmukkaa ja tästähän pitäisi tulla reilusti isompi sukka. Ehkäpä silmukoita lisätään resorin jälkeen - eipäs vaan päin vastoin vähennetään....

Jo tässä vaiheessa olisi pitänyt ymmärtää heittää ajatus ihmeellisyyksistä romukoppaan ja tyytyä johonkin perinteisempään malliin. Vaan minäkö? Ei, kun kerran olen päättänyt palasukat tehdä, niin myös teen.

Päättelin että ehkäpä joku Nallen paksuinen lanka olisi omiaan pojan jalan kokoiseen sukkaan. Saman paksuista lankaahan riittää valittavaksi jos jonkin väristä. Yhteistuumin pojan kanssa saimme kohtuullisen toimivan kombinaation aikaiseksi.

Alku sujui kohtuullisen hyvin, ja tein rinnakkain molempia sukkia. Väri aina kummastakin, niin tulee tasaista ja samanlaista jälkeä. Tässä kohtaa sitten muistin myös rinnakkateon varjopuolen: kun purat, purat molempia. 

Sukan ohje on jaettu 13 "section"iin. Jokainen aina omalla värillään. Ongelmia alkoi tulla kohdissa 5 ja 6, nilkan sivuissa. Aikani asiaa pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että ainoa tapa, jolla saan homman toimimaan, on että tein kohdan 5 lopun kuten oli neuvottu kohdassa 6 ja toisin päin.  Sen jälkeen homma taas hoitui kohtuullisen kivuttomasti. 

Jossain vaiheessa annoin Pojan kokeilla sukka: voi mikä pettymys, nilkan kohdalta ihan liian tiukka, melkein piti kaksin käsin kiskoa jalkaan. Jaahas, mitäs sitten? Kokeilin omaani ja hyvä oli. Eipä saanut Poika siis näitä sukkia itselleen, äidille menivät. Tosin jouduin vähän muokkaamaan varvasosan loppua, ettei kärjestä tullut älyttömän pitkä. Jätin yhdet "sectionit" puoleen väliin ja sitten loppukavennus. Onnistui!


Puikot: 3,0
Lanka: Nalle (ruskea 673, sininen 148,oranssi 219) ja
Maija (vihreä 262, keltainen 216 ja viinpunainen 254)
Koko: 36
Langanmenekki: 63 g


Vaikeuksien kautta voittoon. Paksummat puikot, paksumpi lanka ja tuloksena pienempi sukka. Ohje oli muutenkin aika vaikeaselitteinen ja hankala luettuna. Värit oli lueteltu kirjaimin A-F ja näitä käytettiin ohjeessa:"Section 8: With C, starting V between Sections 6 and 7...." Kirjoitin ohjeeseen joka kohtaan mikä kirjain tarkoitti mitäkin väriä ja millä värillä aikasemmat Sectionit oli tehty. Sillä tavalla pysyin edes jotenkin kärryillä missä mentiin. Ohjeen lukemista ei suinkaan helpottanut se, että kuvassa olevat sukat eivät suinkaan olleet tehty mainituilla väreillä ja molemmat olivat vielä erilaisia. Tai sitten ymmärsin jotain todella pahasti väärin.

Näin jälkiviisaana voin todeta, että silmukkamäärän lisääminen onnistuu kyllä, kunhan saa jakosuhteet kohdalleen. 60 silmukalla toimisi varmasti.

Kaiken huippuna ohjeessa oli vaikeusasteikko 1-6. Kuvittelin että 1 on helpoin ja 6 vaikein. Tämä ohje oli määritelty 2 tasolle. Että jos nyt ihan kaikkein aloittelija ei ole, niin helppo toteuttaa kuitenkin. Itse olisin todellakin asettanut vähintään tasolle 4, mieluiten 5:lle. 

Printtaamassani versiossa lukee "Last updated 12/19/06. Toivottavasti sen jälkeen on jotain päivitystä tapahtunut, tämä ei ainakaan toimi. (En ole käynyt katsommassa The Knitting Universen sivuilla.)



Tässä kuvassa näkyy hyvin sukka molemmilta puolilta. Kun ajattelee sukkia ikään kuin yhtenä kappaleena näkyy miten kukin väriosio "jatkuu" toiselle puolelle.

22.8.2011

Lomapuuhailua II

Ihan viimeisinä lomapäivinä päätin vihdoinkin antaa periksi ja ryhdyinpä virkkaamaan matonkudetta minäkin. Kauan ja hartaasti olen muista hullutusta vältellyt, mutta eipä sille loplta mitään voinut. 

Poika nimittäin haluaisi huoneeseensa virkatun maton. Sattui näkemään sellaisen uusimmassa Modassa. Tuskin kirjoneuleista kuitenkaan teen, taitaisi tulla trikookuteesta liian paksu?  Koe- ja harjoituskappale piti kuitenkin tehdä ennen kuin lupasin mitään suurempaa projektia aloittaa. Virkkasin siis vessaan uuden maton, vanha olikin jo aika kulahtanut. 

Mitään kovin haasteellista kuviota en halunnut, joten ihan ympyrää virkkasin, silmukat aina takareunasta. 

Ihan kivahan matosta tuli ja juuri sopivan kokoinen meidän minivessaan. Ehkäpä isompaankin uskaltaa ryhtyä?



Lanka: trikookude
Koko: halkaisija n. 65 cm
Koukku: 8,0
Langanmenekki: 900 g



Suurin kesätöistä - tai ainakin isoin operaatio, olivat sukat! Ostin mukavaa, ohutta sukkalankaa, jossa on puuvillaa 41%. Sukkia olisi kiva käyttää, myös kesän viileinä päivinä.

Ravelryä taas selaamaan, halusin jonkun oikein kivan mallin tälle raitalangalle. Eipä kauaa mennyt kun bongasin Skewn! Aivan uskomattoman näköiset sukat, ja ohjetta oli tietenkin heti pakko päästä kokeilemaan. Vaikka ohje oli jo talven 2009 Knittyssä, se oli tähän asti onnistunut livahtamaan ohi silmieni.



Malli: Skew
Lanka: Hot Socks Cotton Strech Sockenwolle (väri 803)
Puikot: 2,0
Langanmenekki: 64 g


Ensimmäinen haaste oli, että sukka oli kokoa 39. Meikäläisen 36 jalkaan siitä tulisi todennäköisesti aivan liian suuri. Rohkeasti ryhdyin kuitenkin toimeen pienemmillä puikoilla. Siis 2,00 kun ohjeessa oli 2,25. Vaikea oli arvioida kokoa, ja mahtuvuutta kun en hahmottanut alusta lainkaan miten homma tulisi etenemään. 

Kaikeksi onneksi Hattisto oli tehnyt suuren työn ja kääntänyt ohjeen suomeksi. Se helpotti jonkin verran alkua ja hahmottamista - enkä edes printannut englanninkielistä ohjetta. 

Alkukankeudesta päästyäni ja selvitettyäni lyhenteet (eli miten päin ne kallistuvat lisäykset missäkin päin kallistuvat) sukka lähti etenmään reipasta tahtia. Loppujen lopuksi sukka ei ollenkaan olut niin vaikea kun olin kuvitellut ja ohjeessa varoiteltiin. Homma eteni matemaattisen loogisesti ja lisäykset ja kavennukset tulivat tasaiseen tahtiin. Vain "Nilkan sisäpuoli" -kohdassa meinasi mennä pasmat sekaisin, mutta siitäkin selvisin ilman purkamista.
Amerikkalaiseen tapaan ohjeessa käytettiin paljon silmukkamerkkejä, joista suurimman osan huomasin turhaksi. Myöskin suosittelu pyöröpuikon käytöstä ei ollu tarpeellinen - 15 cm sukkapuikoilla pärjäsin vallan hyvin jopa leveimmästä 102 silmukan kohdasta. Myönnetään, että normaalikokoiset 20 cm puikot olisivat siinä kohdassa olleet ehkä kuitenkikn paikallaan.




Lopputulos oli hieno! Ihanat sukat! Ja juuri sopivan kokoiset, kun lanka oli ohuempaa (50 g = 230 m, ohjeessa 160 m) ja puikot myös. Mitään isompia muokkauksia en olisi ensikertalaisena osannutkaan tehdä. Ainoastaan lisäsin jalkaterään kerroksia, joka ei aiheuttanut silmukkamäärissä muutoksia.

Ainakin Hattisto oli kokeilut ohjetta Nalle-langalla ja on sivulleen kirjannut ohjeeeseen tekemiään muutoksia. Tämän kokeilun jälkeen sanoisin, että uskaltaisn kokeilla myös eri paksuisella langalla ohjetta. Sukan logiikka, kuten todettu oli sen verran selkeä. Lisäksi nyt tietää missä ohjeen kohdassa mikäkin kohta valmistuu ja ennen kaikkea miltä sukan pitäisi siinä vaiheessa näyttää.

Saattaapi olla, etteivät nämä olleet ainoat tekemäni Viistosukat!

13.8.2011

Lomapuuhailua I

Sitä ehtii kesäloman aikana tehdä vaikka mitä.

Ensin piti tehdä jo aikoja sitten luvattu Huivihattu nuoremmalle neidille. Se viimekesäinen vihreäversio kun on auttamattomasti liian iso. Jos oikein olisi jaksanut panostaa, niin olisihan sen voinut vaikka pienentää ompelemalla päitä yhteen vähän lähempää. Mutta helpompihan se toki on tehdä kokonaan uusi.... Varsinkaan kun väritys ei enää innostanut Neitiä, vaan toiveissa oli liilaa ja pinkkiä.

Eihän värit nyt ihan määrityksiin mene, mutta Neidin hyväksyntä tuli kuitenkin. Langat löytyivät varastosta, onneksi saa sitäkin taas vähän pienemmäksi. Samoskin on jo vuosikerta-lankaa, mutta tuo vaaleanpunainen... hämärä muistikuva, että sitä käytin joskus about teininä tekemääni kirjoneulepaitaan, jossa ko. vaaleanpunainen oli kukan väri. Neule saattaisi löytyä kaapin kätköistä, jos joskus siivoaisi...  Lanka on oikein Finlaysonin suomalaista puuvillalankaa, ja 100 g kerä on maksanut VapaaValinnassa 9,80 mk. 





Malli: Huivihattu (Rav.link.)
Lanka: Novita Samos (726) ja Finla 600 (141)
Puikot: 5,0
Langanmenekki: 54 g





Seuraava työ olikin taas bambulangasta, kuten kerroinkin. Harvinaisen nopeatekoinen toppi taas vaihteeksi. Eipä paljon yli viikkoa nokka tuhissut tekeleen kanssa. Paksu lanka, ja reikäinen kuvio... mikäs siinä. 



Malli: Sandra nro 6/2011, malli 17
Lanka: Gjestal Føn (515, 519 ja 530)
Puikot: 6,0
Langanmenekki: 298 g

Ohjeen lanka on jonkin verran Føniä paksumpaa Lana Grossan Snakea, joka näyttää olevan jonkinmoista nauhalankaa.  (Tai ehkä se ei okeastaan ole paksumpaa, mutta puikkosuositus on isompi.) Jouduin siis vähän muokkaamaan ohjetta silmukkamäärien osalta, mutta se ei ollut tällä kertaa mikään kovin paha operaatio.  Samalla hoitui kätevästi kaula-aukon pienentäminen.

Mallineulettakin piti rukata langankiertojen osalta. Ohjeessa on seitsemän langankiertoa, joissa keskimmäisessä kolmessa on kaksi kiertoa ja reunimmaisissa yksi. Tein vain keskimmäiseen kaksi langankiertoaja muihin yhden. Jotenkin lanka ei tasoittunut kovinkaan nätisti isoiksi silmukoiksi, vaan lerpatti ikävästi. Tämä mielestäni toimi hyvin.

Ohjeessa käskettiin tehdä etu- ja takakappaleet erikseen. Miksi? Kun neule kuitenkin tehtiin poikittain sivusta alkaen, en ymmärrä miksi olisi pitänyt päätellä silmukat, luoda uudet ja lopuksi ommella ne yhteen. En usko että sauma olisi kovinkaan paljon tukevoittanut toppia. Niinpä annoin mennä vaan yhteen pötköön koko neuloksen. 

Reunavirkkaukset tukeivoittivat helman ja pään- ja kädentien mukavasti, eikä helma lerpata, niinkuin pelkäsin.

Lankaa varasin 150 g / väri, kuten ohjeessa oli. Sitä meni vihreää kaksi kerää ja kahdesta muusta piti aloitta kolmannet virkkauksen aikana. Mukavasti jäi siis taas tuleviin tiskirätteihin materiaalia. (Kertokaapa koska oikein teen niitä - langat vaan lisääntyy rättivarastossa!)

Mukavan tuntuinen toppi on, ja harvinaista kyllä, sitä olen jo tämän kesän nimiin ehtiny käyttämään jo useasti!