14.3.2008

Lahjat valmiina

Pitkällisen pakertamisen tuloksena, saanen esitellä: Kummipojan synttärilahjat!

Ensinnä edestä (huomatkaa tyylikäs nenänkaivuu!). Kuvassa näkyvät myös kivasti kaikki eri väriä olevat napit. Sattunnesta syystä ei nappikauppaan ole ollut pääsyä, eikä huomenissakaan ehdi. Onneksi nuo löytyivät varastosta. Ovat muistaakseni Sinellin koristenappeja. Muoto on kuitenkin niin yksinkertainen että voi ihan oikeinakin nappeina käyttää.


Ja sitten takaa. Tässä muutoin "ei-niin-hyvässä" kuvassa näkyy huppu. Aika kypärämäinen olemus siinä on. Jos olisin ollut fiksu, takakappaleessa menisi palmikkoraita myös keskellä jatkuen huppuun. Nyt on vain nuo olkapäille menevät palmikot.
Malli: Moda 1/2008,malli 50, muuteltu
Lanka: Nalle Colori, väri 861
Puikot: 3
Koko: 2 v, n. 98 cm
Langanmenekki: 290 g

Siis muuteltu on mallineuleen osuus, palmikkokuvio ohjeen mukaan. Kappaleet kudoin yhtenä kainaloihin asti sekä hihat pyöriöön asti. Näin jäi ommeltavaa vain hihojen kiinnitys. (Ompeluko yksi inhokkihommistani?) Lisäksi poimin hupun kaikki silmukat pääntien reunasta, enkä vain luonut etureunaan tulevaa osuutta erikseen. (Miksi, oi miksi tekisin niin?) Samoin hupun yläosassa en päätellyt erikseen osaa silmukoita, säädin vähän silmukkamääriä ja kudoin silmukat yhteen kuten kantapäässä! Lopuksi sitten poimin samalla kertaa kaikki etureunojen ja hupun reunan silmukat.

Tajusikohan kukaan tuosta selvityksestä? Onpahan omina muistiinpanoina tallessa kuitenkin.

Niin, ja kokoon puolesta leveys on kokoa 3/4 v, pituus 1/2 v ja hihan pituus jotain siltä väliltä. Ennenkin olen huomannut, että Modassa olleet Sirdarin langoille tehdyt ohjeet on jokseensakin niukan puoleisia. Kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy, ei leveys mitenkään ole reilu edes meidän 2,5 vuotiaalle neidille, joka sentään on aika pienikokoinen. Pituus taas on aika reilu, vaikka on pienemmän koon mukaan. Omituista,

Vielä kuva sukista ja lapasista, jotka mukaan menevät. Pipoa ei nyt sitten tule. Jäin viime yönä surffailemaan nettiin kun etsin kivaa ohjetta. Ei löytynyt. Olkoot. Ehkä syksyyn mennessä keksin jotain mukavaa.


Lanka: Nalle Colori, väri 861
Puikot: 2,75
Koko: 2v, sukka 24-25
Langanmenekki: sukat 41 g, lapaset 23 g

Eipä paljon mainittavaa noista ole. Lapasten mallineule on samaa kuin villapaidassakin, mutta jotenkin ei oikein sovi lapasiin. Omituisen näköinen. Puolessa välissä ensimmäistä lapasta huomasin. En keksinyt muutakaan, joten annoin mennä sitten. Puutuminen lankaan oli jo sen verran kovaa, että halusin vain projektin loppuun. Osittain siksi sai pipokin jäädä.

Nyt vihdoinkin uusien projektien kimppuun!

1 kommentti: