25.8.2009

Kun ei ole muutakaan

niin raportoin tähän väliin Revontulihuivin, jonka tein keväällä siskolle synttärilahjaksi - sisko on jo NIIN vanha, että kaipaa lämmikettä luittensa ympärille :-) Unohdin ottaa kuvan ja olen hoputellut siskoa kuvaamaan huivin, mutta eipäs ole ehtinyt (vai vanhuuden muistamattomuuttako sekin on?) hänkään.

Kenellekään blogimaailmaa seuraavalle Revontuli ei liene enää uusi ja ihmeellinen asia, joten eipä tuo kuvan puute niin suuri asia ole. Värin saatte kuvitella: kolmea eri vihreän sävyä, juuri saajalle sopivaa. Tai kurkatkaapa vaikka räveltämöstä, Evillan Havumetsä A-87.

Langankulutus oli tasan tarkkaan koko vyyhti, 200g. En halunnut jättää yhtään ylimääräistä nöttöstä pyörimään, joten tein huivista niin ison kun pystyin. Ja sitten kävi tietysti niin, että viimeinen reikäkerros piti tehdä kuusi kerrosta ennen aikojaan eli edelliseen "ei lisäystä" kerrokseen. Onneksi sitä ei huomaa, jos vaan huivia katselee, eikä rupea mittanauhalla mittailemaan!

Niin, ja lankaa ei todellakaan jäänyt kuin korkeintaan pari metriä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti