13.3.2014

Takatalveaa odotellessa

Tässä vaiheessa vuotta kun villapaita valmistuu, niin normaalisti ehtisi vielä talven viimeisille pakkasille ja kevään viileyteen. Vaan tänä vuonna on reilun viikon käytössä ollut villapaita jo aika kuumaa kamaa, vaikka kevättakin alla onkin.

Kylmemmillä ilmoilla huomattiin, että kaikki villaiset neuleet oli vanhemmalle neidille jo pieniä. Hyvä äiti -pisteitä tuli taas kerättyä, kun havaitsin vaatteiden puutteen vasta kun niitä tarvitaan... Onneksi neiti on jo melkein äitinsä pituinen, ja eräs vanhemmista villapaidoista kelpasi hätäavuksi. 

Sitten näin vuoden ensimmäisessä Modassa ohjeen, joka välittömästi sytytti pienen ahaa-elämyksen. Tuosta paita neidille, langoistakin puolet on jo valmiina! Joskus aikaisemmin kuvittelin tekeväni kahdesta ervärisestä liukuvärjätystä langasta paidan itselleni. Tämän tyylisen. Valitsemani langat vaan eivät sopineet keskenään yhteen. Toinen väri vaihteli vaaleasta turkoosista eri harmaan sävyihin ja toinen vaaleanpunaisesta ja lilasta harmaaseen. Raidoitettuna värit söivät toisiaan niin, että lopputuloksena oli pelkkää haaleaa harmaata. Kun koko takakappale oli valmis, eikä parannusta tullut, luovutin. 

Paita valmistui meikäläisen mittapuun mukaan harvinaisen nopeasti. Ohje oli tammikuun puolissa välissä ilmestyneessä Modassa ja kahdessa kuukaudessa tuli valmiiksi!



Malli: Moda 1/2014, malli 16
Lanka: Marks‚Kattens Fame Trend (659)  ja Viking Baby Ull (329) 
Puikot: 3,0
Koko: 10/12 v
Langanmenekki: 290 g


Jotenkin olisin kuvitellut sileän ympypyrän neulomisen tuskastuttavan hitaaksi ja puuduttavaksi hommaksi. Päinvastoin, ehkä raidoitus sai aikaan sen, että työ tuntui edistyvän joutuisasti. Tietysti myös hiihtoloma ja olympialaiset edistivät asiaa. 

Muuten tein ohjeen mukaan, mutta hihaa jätin vähän kapeammaksi ja niskapuolelle tein pienen korotuksen. On helpompi pukea oikeinpäin päälle eikä kurista kaulaa. Pituuttakin taisi tulla hieman enemmän kuin ohjeessa. Niin, raidat on kuuden kerroksen kokoisia eikä kahden kuten ohjeessa.

Paita on mitä ilmeisemmin mieluinen, koska sitä tosiaan on lämpimistä ilmoista huolimatta pidetty. Nyt suunnittelen jo, tekisinkö nuoremmalle neidille samalla tyylillä paidan siitä punasävyisestä langasta, joka odottaa uutta käyttöä.


1 kommentti:

  1. Kaunis paita. Täytyypä kirjastossa käydä kurkkaamassa, löytyisikö tuo lehti.

    VastaaPoista