29.3.2008

Tekee, tekee, vaan ei saa valmista

Miten sitä valmista tulisikaan, kunnei osaa keskittyä yhteen juttuun kerrallaan, vaan vääntää yhtä jos toistakin tekelettä vuorotellen.

Ensinnäkin se ristipisto.... alkoi taas tökkiä, vaikkei jäljellä ole kun muutama hassu pisto.

Ikuisuusprojektiksi muotoutunut miehen kokonaan musta villapaita etenee kerros silloin, toinen tällöin metodilla. Hämäriä mielikuvia palautuu mieleen siitä, että taisin ajatella sen valmistuvan synttärilahjaksi. Synttäreihin on enää pari viikkoa. Ei mahiksia.

Esiin on kaivettu viime kesän Modasta 4/2007 aloitettu jakku. Langat, oikein ohjeenmukaiset Teeteen Kamenat ostin heti lehden ilmestyttyä, ihastuin niin malliin. Tiheyden kanssa tuli ongelmia. Ohjeessa oli 3,5 puikot, vyötteessä suositus 2,5. Ja minun kun pitää tehdä yleensä 0,5 mm suositusta pienemmillä puikoilla. Lopulta päädyin pienempiin puikkoihin ja isompaan silmukkamäärään. Kun työ oli edistynyt n. 10 cm, huomasin koon silti mättävän. Muut projektit tunkivat itsensä edelle ja työ uhkasi ufoutua.



Nyt kevään innolla uusi yritys. Purin koko tekeleen ja aloitin alusta. Ihmeen kaupalla tällä kertaa tiheys pelasi paremmin. Työ on edennyt vauhdilla. Lanka on mukavan pehmeää ja erityisen riittoisaa. Valmiina on takakappale ja yli puolet toisesta etukappaleesta ja vasta nyt loppui ensimmäinen vyyhti. Ja siihen sitten loppui tekokin, olisi pitänyt ruveta kerimään lankaa....

Osaisiko muuten joku kertoa missä on se sisältäpäin purkautuvan kerän ohje? Jossain sen olen nähnyt, mutta en löytänyt enää. Tai millä hakusanalla pitäisi englanniksi etsiä?

Samalla alkoivat Opalin messulangat huutaa nurkasta Rhiannon-ohjeen kanssa siihen malliin, että pakko oli tarttua sukkapuikkoihin. Malli on ihana, en pysty lopettamaan. Kuten kuvasta näkyy, jätin kääntövarren pois. Luulen, että meikäläisen pituudelle (sekä koko- että jalan-) ei ole edullista "katkaista" pituutta ylimääräistä kertaa. Nyt alkaa ensimmäisen sukan varsi jo valmistua. Toistaiseksi into ei ole hiipumaan päin, joten saattaa käydä niin, että sukat valmistuvat ennen jakkua! Kuvan väri on kyllä "jotain ihan muuta" todellisuuteen verrattuna.

1 kommentti: