8.10.2008

Kaikkea pareittain

Valmistuihan se toinenkin Shedir-pipo kun tarpeeksi väänsi. Maanataina sain valmiiksi ja eilen jo matkasi uuden omistajansa päähän. Sopivan kokoinen oli - omaan päähäni oli vähän turhan syvä.

Kuva napattiin noin vain tasona äkkiseltään. Jostain syystä tästä taloudesta ei muka löydy yhtään sopivan kokoista palloa tai kipppoa...



Malli: Shedir,
Lanka: Mayflower Cotton 8, väri 506
Puikot: 3,0
Langanmenekki: 48 g


Langanmenkki oli kiinnostava juttu: valmis työ siis painoi 48 g, toisen kerän jouduin aloittamaan noin kymmenen kerrosta ennen loppua! Ja kun punnitsin toisen kerän (kun sitä oli siis jo käytetty) painoi se 47 g. Eli ensimmäinen kerä oli _todella_ vajaa ja jos olisin aloittanut työn toisesta kerästä, se olisi riittänyt yksinään. Enhän tajunnut punnita keriä etukäteen...

Oikeat silmukat piti sitten todellakin tehdä kiertäen, että sain piposta napakamman. Olisi pitänyt muistaa ja uskoa heti alkuunsa, että puuvillaneuleessa on _pakko_ tehdä oikeat silmukat kiertäen, jos napkkaa haluaa.

Palmikkoa, ja vielä pientä sellaista, on nyt tullut väännettyä sen verran, että saavat Taival-sukat edelleen odottaa vuoroaan. Sukkasatoa muuten ajattelin kasvattaa ronskimmalla otteella, Neiti 6 v:lle sukat 7-veikasta. Toisesta puuttuu vielä puolet, mutta eiköhän huomiseksi valmistu nekin :-)

1 kommentti:

  1. Kaunis!

    Mäkin tulostin itselleni tuon pipon ohjeen, jos jossain vaiheessa kokeilisi..

    VastaaPoista