21.8.2014

Kesätöitä

Huh! Kylläpäs aika rientää! Oikein hämmästyin, huomasin edellisen päivityksen olevan peräti maaliskuulta. Ilmankos yksi jos toinenkin puikoilta tipahtanut tuotos on raportoimatta.

Ensinnäkin tuli tehtyä vielä yhdet säärystimet. Tasan samanlaiset kuin edellisen postauksen lila-sävyiset Serkkutytölle piti myös saada säärystimet, enkä jaksanut inspiroitua uusista raidoista, joten samalla kaavalla mentiin.

Jämälankaraitasukkia en ole vieläkään saanut aloitetuksi, mutta sentään kesäkuun sateisina päivinä sain valmiiksi Karree-sukat. Niissä oli tekniikan osalta muutamakin uusi tuttavuus. En ole ennen tehnyt kuvioita nostetuilla silmukoilla ja kantapääkin oli ihan erilainen kuin mitä olen tehnyt. Mukavasti ne sopivat jalkaan ja värityskin osui kohdilleen. 



Kantapään silmukat lisätään alkaen jalkapohjan keskeltä. Kerroksen vaihtumiskohta näkyy tässä sukassa paremmin kuin toisessa. Olin niin keskittynyt lisäysten tekemiseen, että unohdin vanhan "nosta edellisen kerroksen silmukka ja neulo se seuraavan kerroksen ensimmäisen silmukan kanssa yhteen" -tekniikan värinvaihtokohdassa. Toiseen sukkaan tajusin sen jo tehdäkin. En viitsinyt purkaa ensimmäistä sukkaa, kun ei tuo epätasaisuus jalkapohjassa haittaa.



Malli: Karree (Rav.link)
Lanka: Regia World Ball (2613) ja Hjertegarn Sock 4 (5526)
Puikot: 2,25
Langanmenekki; 60 g

Näissä sukissa kokeilin ensimmäistä kertaa KnitPron hiilikuitupuikkoja. Tähän asti olen käyttänyt koivuisia ja olen tykännyt niistä kovasti. Täytyy sanoa, että hiilikuitupuikot tuntuivat vieläkin tukevammilta. Niillä en epäröisi kutoa tiukenpaakaan neuletta ohuilla puikoilla. 


1 kommentti:

  1. On kyllä kauniit sukat.
    Pitänee itsekin kokeilla kun näyttää olevan ilmainen malli.

    VastaaPoista