Sateenkaaritakki


Aina joskus sitä huomaa, että nuorimmainen lapsista jää vähän vähemmälle äidin neuleista kuin muut. Niitähän on kiva kierrättää, kun eivät kulu siihen tahtiin kuin jotkut muut vaatteet. 
Heräsin syksyllä sellaiseen huomioon, että neidit ovatkin jo niin saman kokoisia, että isomalle mahtuu vielä omat neuleensa, mutta nuoremman paidat on jo aika kittanoita. 

Speksi: valkoinen takki, jossa on sateenkaaren värisiä pilkkuja. 
Jeps, jeps. Kaikenlaisia ratkaisuja tuli mieleen. Kupla-neuletta, raitapaitaa, kirjoneuletta....  Ongelma oli, ettei takista saisi tulla liian paksukaan. Harkitsin liukuvärjättyjä sukkalankojakin, mutta en löytänyt oikean värisiä. Harmitti todella paljon, että Nordlysin sateenkaariväri oli jo lopetettu. Miksi ihmeessa! Tykkään vieläkin siitä tehdystä huivista, vaikka se on kohta jo viisi vuotta vanha!

Neuvottelujen jälkeen päädyimme lopulta raidalliseen malliin.  Ohjettakaan ei oikein löytynyt mieleistä ihan heti. Rohkeana tyttönä uskaltauduin kokeilemaan Susie Myersin Contiguous- hihamallia. Eli istutettua hihaa, joka tehdään samalla kun etu- ja takakappaleet ja vielä ylhäältä alaspäin. Olinhan jo kertaalleen kokeillut tekniikkaa omaan neuleeseen, joten löytyi jo jonkinlainen hahmotus tiitä mitä olin tekemässä ja miksi. 

Loppujen lopuksi takista tuli oikein mukava ja istuvakin. Olen oikein tyytyväinen olkapään istuvuuteen, vaikka välillä epäilyttikin. 
Ainoa ongelma on hihojen pituus. Luulin mitanneeni pituuden oikein ja sopivaksi, mutta vähän näyttää siltä, että kannattaisi purkaa resori ja vähän lisätä pituutta jo heti kättelyssä.




Malli: Susie Myers, contiguous pattern
Lanka: Nordia Vilma valk (900), pun. (917), oranssi (910), 
kelt. (909), sin. (904) ja lila (915) 
sekä Gjestal Maija vihr.(211)
Puikot: 3,25
Koko: n. 160 cm
Langanmenekki: 390 g


Tyytyväisiä ovat sekä äiti että tytär. 
Nyt parin kokeilun jälkeen uskon sisäistäneeni Myersin idean hihanpyöriöstä. Varmasti tulen käyttämään tekniikkaa jatkossakin. Variointiuskallus kasvaa, kun tietää mitä on tekemässä!
  




Lankaa on vielä reippaasti jäljellä, koska Vilma kerät ovat 100 g kokoisia. Nyt neidin haaveissa onkin saada pitkät villasukat samalla värityksellä. 

Kommentit

  1. Todella hieno villis. Kivat värit ja kaikki. Jaa-a, en taida uskaltaa tuota hihajuttua kokeilla, hyvän näköinen se on Olet onnistunut.

    VastaaPoista
  2. Kun ensin tekee jonkun ohjeen mukaan, niin että sisäistää idean, niin sitten voikin jo kokeilla itekseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tossusarja

Palasukat

Lahjahuivi