19.9.2008

Pikkusukkia

Kaksi paria uunista ulos.
Kummatkin samaa kokoa 25-26, kummatkin kärjestä aloitettuja.

Ensimmäiset omalle pikkuneidille Fabelista. Kärjestä aloitin, koska lankaa oli vain tuo yksi kerä ja halusin tehdä mahdollisimman pitkät varret, eikä ollut aavistustakaan kuinka pitkät voisi tehdä. Vielä olisi pitemmätkin saanut olla. Tuossa vaiheessa alkoi vaan tuntua siltä, että ehkä jo riittäisi ja vaakakin sanoi, että lähellä jo ollaan. Ajattelin, että puikot ei paljoa paina ja vähän saa olla varaakin. Lopputulos: á 18 g. Raitojen tasausta en edes ajatellut, sen verran oli heittoa ja pelkoa kuitenkin langan loppumisesta.
Mallina on muunnelma Tikrun Rise and Shine -sukista. Mallineuletta ei ole kuin jalkapöydän päällä ja varressa etupuolella, takana on resori, jotta pysyisi varmemmin paikoillaan. Kuvio on myös ohjeen mallia kapeampi. KUvassa mallineule ei näy, mutta luonnossa antaa kivan elävän pinnan.


Malli: Tikrun Rise and Shine -muunnelma
Lanka: Fabel (väri 901)
Puikot: 2,5
Koko: 25-26
Langanmenekki: 36 g

Seuraavat on kummipojalle. Pähkäilin pitkään mikä olisi sopiva lanka. Äitinsä olisi halunnut puuvillaiset, mutta ei ollut varastossa puuvillasukkalankaa (Mitä, onko olemassa jotain lankaa jota _ei ole_ varastossa.) Ne puuvillalangat joita on, ovatkin sitten paksumpia, ja epäilen kestävyyttä sukkakäytössä.
Aikani varastoja penkoessani löysin jämät Regian langasta. Kun vielä vaakakin näytti 2 x 20 g oli valinta selvä, poika pitää värieistä. Uskalsin tehdä sukat kun Fabelinkin kulutus oli tuo samaa luokkaa. Mukavasti alkoivat raidatkin samasta kohtaa. Pienen pienet nöttöset jäi jäljelle.
Nämäkin aloitin kärjestä. Muuten ihan perussukat, mutta kantapäähän tein vahvistettua neuletta, että kestäisivät paremmin. Varsikin on sileää, vain jonkin verran resoria ylhäällä.


Malli: tavis, kärjestä aloitettu
Lanka: Regia 4-fach Jacquard Color (väri 5269)
Puikot: 2,5
Koko: 25-26
Langanmenekki: 38 g

Molempiin sukkiin muuten tein tavallisen kantapään, sikäli mikäli miten se kärjestä aloitettuna "tavallinen" on. Tiimalasikantapää ei midän jalkoihin sovi, tavallinen ok. Myös kummipojalla on korkea jalkapöytä, joten en usko hänellekään tiimalasin soveltuvan.

Heinäladon esittelyssä taisin mainita yhtenä tavoitteena olevan Virta-sukat Punokset Puikoille kirjasta. Hahaa... Kuvia kun katselin, ihmettelin, että hetkinen, eihän ne polvisukat olleet. Työhön varattu lankakin on Steppiä ja yksi kerällinen on vähän nafti polvisukiksi... Tarkempi tutkailu paljasti, että suunnitelmissa onkin Taival sukat. Ne siis puikoille seuraavaksi. Jos vielä pikkupalmikot kiinnostaa, nyt on puikoilla nimittäin pojan Shedir-pipo.

4 kommenttia:

  1. Jälkimmäisten sukkien vuoksi pitää kysyä, olitko Jumbon neuletapaamisessa hetki sitten? Toki samanmoista ja kokoista sukkaa voi olla muillakin..

    VastaaPoista
  2. Siellähän minä :-)
    Sä taisit tuhota pinkkiä 7-veikkaa?
    Kivaa vaihteeks tavata ensin IRL ja sitten vasta löytää blogi. Joskus näinkin päin!

    VastaaPoista
  3. Juu kyllä. :) Hauska sattuma, että bongasin sinut nyt täältäkin.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset linkkivinkeistä! Olen kyllä tutkinut Ullan sukkaohjeita, mutta tuo ranskalainen kantapää kärjestä ylös on jäänyt kokonaan huomaamatta. Sitäpä sitten kokeilen seuraavaksi. Ei tuo dominoneule Fabelista yhtään hullummalta näytä, mutta sitä turkoosia langassa oli tosiaan aika paljon. Ei ole minunkaan väri enkä laittaisi naaman lähelle, mutta kyllä se sukissa menee.

    VastaaPoista